— Mikä voisikaan sopia paremmin — sanoi Sancho kuin nämä: »älä pistä sormeasi toisen poskihampaisiin» ja »talo työlle, vieras tielle», ja »mitäs te meidän emännästä?» ja »saviruukku kiveen tai kivi saviruukkuun, saviruukun aina kehnosti käy», jotka kaikki sopivat tähän mainiosti. Kenenkään ei pidä ruveta riitelemään käskynhaltian tai sen henkilön kanssa, jolla käskyvalta on, sillä siinä käy vain huonosti, niinkuin sen, joka pistää sormensa toisen poskihampaisiin, ja vaikka ne eivät olisi poskihampaitakaan, vaan tavallisia hampaita, niin se ei tee mitään eroa, ja käskynhaltiaa vastaan ei sovi mukista, eikä ole mitään sanomista, jos käsketään korjaamaan luunsa toisen miehen talosta tai kysytään, mitä tahtoo toisen miehen eukosta. Ja mitä kiveen ja saviruukkuun tulee, niin senhän sokeakin huomaa. Sen, joka näkee raiskan toisen silmässä, tulee siis nähdä malka omassaan, jottei hänestä sanota: pata kattilaa soimaa, ja tietäähän teidän armonne, että hölmö on viisaampi kotonaan kuin viisas kylässä.

— Eipä suinkaan, Sancho; — vastasi Don Quijote — hölmö ei tiedä mitään kotonaan enempää kuin kylässäkään, koska tyhmyyden pohjalle ei voida rakentaa mitään järjen rakennusta. Mutta jätetään tämä nyt sikseen, Sancho; jos hallitset huonosti, niin syy on sinun ja häpeä minun, mutta minä lohdutan itseäni sillä, että olen tehnyt velvollisuuteni neuvomalla sinua niin vilpittömästi ja järkevästi kuin olen osannut; olen siis täyttänyt velvollisuuteni ja lupaukseni. Jumalan haltuun, Sancho, ja Jumala sinua itseäsi hallitkoon hallituksessasi, ja hän sinut vapauttakoon huolesta, joka minua yhä vaivaa, nimittäin, että panet koko saaresi mullin mallin, minkä olisin voinut ehkäistä ilmoittamalla herttualle, kuka olet, ja kertomalla hänelle, ettei sinun pieni, paksu persoonasi ole muuta kuin säkki täynnä sananlaskuja ja juonia.

— Armollinen herra, — vastasi Sancho — jos teidän armonne on sitä mieltä, etten minä kelpaa tähän käskynhaltianvirkaan, niin minä luovun siitä heti paikalla, sillä minulle on tärkeämpi kynnenmustuaisen verta sieluani kuin koko ruumiini, ja voinhan elää yhtä hyvin Sanchona leivästä ja sipulista kuin käskynhaltiana peltopyistä ja salvokukoista, ja sitäpaitsi on huomattava, että nukkuessaan kaikki ovat yhtäläisiä, suuret ja pienet, köyhät ja rikkaat, ja jos teidän armonne oikein asiaa ajattelee, niin tulette huomaamaan, ettei koko tätä käskynhaltiahommaa ole pannut päähäni kukaan muu kuin teidän armonne, sillä minä en ymmärrä saarten hallitsemisesta enempää kuin korppikotka, ja jos uskotte, että piru minut perii, jos rupean käskynhaltiaksi, niin minä tahdon mieluummin päästä Sanchona taivaaseen kuin käskynhaltiana helvettiin.

— Jumaliste, Sancho, — sanoi Don Quijote — yksin näiden viime sanojesi vuoksi katson sinut kyllin arvokkaaksi hallitsemaan tuhansia saaria. Sinulla on hyvä luonnonlaatu, jonka puuttuessa ei olekaan mitään arvokasta tietoa. Rukoile Jumalaa avuksesi ja koeta olla eksymättä tärkeimmästä tarkoituksestasi, toisin sanoen, yritä aina vakavasti toimia oikein kaikissa kohdallesi sattuvissa seikoissa, sillä taivas suosii aina hyviä aikeita. Mutta lähtekäämme nyt aterioimaan; minä luulen, että herrasväki jo meitä odottaa.

Neljäsviidettä luku.

Kuinka Sancho Panza kuljetettiin käskynhaltiaksi ja Don Quijotelle linnassa sattuneesta merkillisestä seikkailusta.

Tämän historian alkutekstistä sanotaan voitavan havaita, ettei kääntäjä ole tulkinnut tätä lukua niinkuin Cide Hamete oli sen kirjoittanut. Mauri näet oli tähän saakka ehdittyään puhjennut jonkinlaiseen itsesoimaukseen, että oli ryhtynyt kirjoittamaan niin kuivaa ja niin ahdasrajaista historiaa kuin tämä Don Quijoten historia, koska hänen piti mielestään aina puhua vain Don Quijotesta ja Sanchosta uskaltamatta ulottaa esitystään muihin sivukertomuksiin ja vakavampiin ja mielenkiintoisempiin välikohtauksiin; ja hän sanoi, että niin ollen, kun täytyy aina käyttää ajatustaan, kättään ja kynäänsä kirjoittamaan yhdestä ainoasta aiheesta ja puhua muutamien harvojen henkilöitten suulla, siitä koitui sietämätön työ, jonka hedelmästä ei ollut tekijälle mitään hyötyä, ja että hän tämän epäkohdan välttämiseksi oli edellisessä osassa käyttänyt sellaista keinoa, että oli liittänyt historiaansa muutamia kertomuksia, kuten kertomuksen Mielettömästä uteliaisuudesta ja Orjuuteen joutuneesta kapteenista, jotka ovat kuin erillään tästä historiasta, kun sen sijaan muut kerrotut tapahtumat ovat itse Don Quijotelle sattuneita seikkoja, joita ei sopinut jättää kirjoittamatta. Hän sanoo myös ajatelleensa, että monet, jotka kiinnittävät tarkkaavaisuutensa sitä vaativiin Don Quijoten urotöihin, eivät ollenkaan välittäisi historiaan liitetyistä kertomuksista, vaan sivuuttaisivat ne kiireesti tai harmistuneina, ollenkaan ottamatta huomioon niihin sisältyvää hienoa ja taiteellista työtä, joka olisi ilmennyt aivan selvästi, jos ne olisi julkaistu erikseen eikä Don Quijoten hullutuksiin ja Sanchon typeryyksiin liitettyinä. Hän ei siis tahtonut ottaa tähän toiseen osaan mitään irrallisia tai löyhästi siihen liittyviä kertomuksia, vaan ainoastaan muutamia todellisuudessa esiintyvien tapahtumien aiheuttamia välikohtauksia, jotka heti voi sellaisiksi havaita, ja niitäkin vain säästäen ja käyttäen niin vähän sanoja kuin niitten esittäminen vaatii. Koska hän siis pysyttelee kertomuksen ahtaissa puitteissa, vaikka hänellä on kykyä, voimaa ja ymmärrystä kuvailla koko maailmankaikkeutta, niin hän pyytää, ettei hänen työtänsä pidetä halpana, vaan annetaan hänelle kiitosta, ei siitä, mitä hän on kirjoittanut, vaan siitä, mitä on jättänyt kirjoittamatta.

Sitten hän jatkaa historiaansa kertoen, että Don Quijote, lopetettuaan päivällisaterian sinä päivänä, jona hän antoi Sancholle neuvoja, jätti ne hänelle samana iltapäivänä kirjoitettuina, jotta hän saisi etsiä henkilön, joka ne hänelle lukisi. Mutta Sancho kadotti ne melkein heti saatuaan, ja ne joutuivat herttualle, joka näytti ne herttuattarelle, ja he molemmat ihmettelivät jälleen Don Quijoten hulluutta ja mielevyyttä. Nyt he jatkoivat kujeitaan ja lähettivät samana iltapäivänä Sanchon suuren seurueen kanssa siihen paikkaan, jonka piti olla hänen saarensa. Henkilö, jonka haltuun Sancho oli uskottu, sattui olemaan muudan herttuan hovimestari, erittäin älykäs ja hupainen mies (hupainen luonnonlaatu näet aina edellyttää älyä), joka oli aikaisemmin esiintynyt kreivitär Trifaldina, ja näiden ominaisuuksiensa vuoksi ja saatuaan herrasväeltään tarkat ohjeet, kuinka hänen piti Sanchon kanssa menetellä, hän onnistui aikeissaan mainiosti. Sattui sitten, että Sancho, nähdessään tämän hovimestarin, havaitsi hänet Trifaldin näköiseksi ja kääntyi sanomaan herralleen:

— Armollinen herra, vieköön minut piru tästä paikasta kuin höyhenen, jos teidän armonne ei täydy minulle tunnustaa, että tämän herttuan hovimestarin naama on kamarirouva Tuskallisen naama.

Don Quijote katseli tarkkaavasti hovimestaria ja katseltuaan sanoi
Sancholle: