— Kuulkaahan, hyvä ystävä, — sanoi Sancho – minun nimessäni ei ole mitään Donia, eikä koko suvussani ole semmoista ollut. Nimeni on kerta kaikkiaan Sancho Panza; Sancho oli isäni ja Sancho isoisäni nimi; ja kaikki he olivat Panzoja, eikä siinä ole tarvittu mitään Donin tai Doñan laisia lisiä. Minusta tuntuu kuin tässä saaressa täytyisi olla Doneja enemmän kuin pieniä kiviä; mutta jääköön sikseen, Jumala kyllä tietää, mitä tarkoitan, ja voi käydä niin, että minä, jos tämä hallitukseni kestää muutamia päiviä, kitken pois kaikki nuo Donit, joita on niin paljon, että niistä on varmaan sama vaiva kuin hyttysistä. Antakaa nyt kuulua, mikä on se kysymyksenne, herra hovimestari, niin minä vastaan siihen parhaan taitoni mukaan, olkoot asukkaat sitten pahoillaan tai ei.
Samassa astui tuomiosaliin kaksi miestä, toinen talonpojan puvussa, toinen räätälin asussa — hänellä näet oli kädessään sakset — ja räätäli sanoi:
— Armollinen herra käskynhaltia, minä ja tämä talonpoika tulemme teidän armonne eteen siitä syystä, että tämä hyvä mies astui eilen työhuoneeseeni (minä näet olen, kaikkien läsnäolijoitten suosiollisella luvalla, opinkäynyt räätälimestari, Jumalalle olkoon siitä kiitos), pisti käteeni kappaleen verkaa ja kysyi minulta: »Hyvä herra, riittääkö tämä verka yhteen hilkkaan?» Minä mittailin verankappaletta ja vastasin hänelle myöntävästi, mutta minä luulen ja luulen syystäkin hänen luulleen, että aikomukseni oli näpistää hiukan hänen verkaansa, ja siihen oli aiheena hänen oma kehnoutensa ja ne huonot ajatukset, joita ihmisillä yleensä on räätäleistä, ja niin hän vaati minua katsomaan, eikö se riittäisi kahteen. Minä arvasin hänen ajatuksensa ja vastasin myöntävästi; hän pysyi yhä alkuperäisessä ilkeässä luulossaan, lisäsi yhä hilkkojen lukumäärää, ja minä myöntelin yhä, kunnes ehdimme viiteen hilkkaan. Nyt hän on tullut niitä hakemaan, ja minä jätän ne hänelle, mutta hän ei tahdo maksaa työpalkkaa, vaan vaatii minulta maksua verastaan tai verkaansa takaisin.
— Onko tämä kaikki totta, hyvä ystävä? — kysyi Sancho.
— On, armollinen herra; — vastasi mies — mutta suvaitkoon teidän armonne käskeä häntä näyttämään ne viisi hilkkaa, jotka hän on minulle valmistanut.
— Sen teen mielelläni — vastasi räätäli.
Hän veti kätensä esiin viittansa alta, näytti viittä hilkkaa, jotka hänellä oli viiden sormen nokassa ja sanoi:
— Tässä ovat ne viisi hilkkaa, joita tämä hyvä mies minulta vaatii. Minä vakuutan Jumalan ja omantuntoni nimessä, ettei verkaa ole yhtään jäljellä, ja jätän työni ammattikunnan tarkastajani nähtäväksi.
Kaikki läsnäolijat nauroivat monille hilkoille ja merkilliselle riitajutulle. Sancho mietti asiaa vähän aikaa ja sanoi sitten:
— Minusta näyttää, ettei tätä juttua tarvitse kauan käsitellä, vaan että se voidaan ratkaista heti kunnon miehen ymmärryksellä, ja minä siis annan siitä sen tuomion, että räätäli menettää työpalkkansa ja talonpoika verkansa. Hilkat vietäköön vankilassa oleville vangeille, ja sillä hyvä.