— Minäkö, armollinen herra? — virkkoi ukko. — Onko tämä ruokokeppi siis kymmenen kultadukaatin arvoinen?
— On, — sanoi käskynhaltia — jollen minä ole maailman suurin pässinpää. Ja nyt saamme kohta nähdä, onko minulla älliä hallitakseni kokonaista valtakuntaa.
Sitten hän käski siinä kaikkien läsnäollessa katkaista ja avata kepin. Niin tehtiin, ja sen sisästä löydettiin kymmenen kultadukaattia. Kaikki olivat ihmeissään ja pitivät käskynhaltiaansa uutena Salomona. Häneltä kysyttiin, mistä hän oli arvannut, että nuo kymmenen dukaattia olivat ruokokepin sisässä. Hän vastasi, että havaitessaan ukon valaa tehdessään jättävän keppinsä toiselle riitapuolelle, sitten vakuuttavan totisesti antaneensa rahat hänelle takaisin ja valan tehtyään pyytävän keppinsä takaisin, hän oli tullut ajatelleeksi, että ukolta vaadittu maksu oli kepissä. Siitä voitiin hänen mielestään havaita, että vaikka hallitsevat henkilöt ovat hölmöjä, Jumala sentään toisinaan heitä ohjaa heidän tuomioissaan. Sitäpaitsi hän oli kuullut kotipaikkansa kirkkoherran kertovan toisesta samanlaisesta tapauksesta,[29] ja hänellä itsellään oli omien sanojensa mukaan niin mainio muisti, ettei semmoista löytyisi koko saaresta, jollei sentään olisi niin laita, että hän aina unohti, mitä tahtoi muistaa. Niin äijät vihdoin lähtivät pois, toinen häpeissään ja toinen tyytyväisenä. Läsnäolijat olivat ihmeissään, ja henkilö, joka merkitsi kirjaan Sanchon sanat, teot ja eleet, ei päässyt täyteen selvyyteen, oliko hän katsottava ja merkittävä hölmöksi vai älykkääksi mieheksi.
Tuo riitajuttu oli tuskin saatu päätökseen, kun tuomiosaliin astui nainen, joka oli käynyt lujasti käsiksi äveriään karjakauppiaan puvussa olevaan mieheen ja huusi kovalla äänellä:
— Oikeutta, armollinen herra käskynhaltia, oikeutta, ja jollen sitä löydä täältä maan päältä, lähden sitä hakemaan taivaasta! Rakas herra käskynhaltia, tämä hävytön mies sai minut käsiinsä tuolla vainiolla ja käsitteli ruumistani kuin se olisi ollut pesuriepu, ja — voi minua onnetonta! — vei minulta, mitä olen varjellut enemmän kuin kolmekolmatta vuotta, puolustaen sitä maureja ja kristittyjä, täkäläisiä ja muukalaisia vastaan, ja minä, joka olin aina kova kuin korkkitammi ja säilytin itseäni vikautumattomana kuin salamanteri tulessa tai kuin villa orjantappuroissa, tein sen siis vain, jotta tämä siivo mies nyt pääsi minua kourimaan siisteillä käsillään.
— Sietää ottaa tutkittavaksi, ovatko tämän teikarin kädet siistit vai ei — virkkoi Sancho.
Hän kääntyi miehen puoleen ja käski hänen puhua ja vastata naisen esittämään syytökseen. Mies vastasi aivan hämillään:
— Hyvät herrat, minä olen vaivainen harjaskarjan kasvattaja ja lähdin täältä tänä aamuna myytyäni luvalla sanoen neljä sikaa, ja minulta vietiin leimamaksuina ja muuten puijaten melkein niiden hinta. Olin palaamassa kotikylääni, tapasin tiellä tämän arvoisan naishenkilön, ja piru, joka aina pitää peliänsä ja aina punoo juoniansa, järjesti niin, että me jouduimme yhteen. Minä annoin hänelle täyden maksun, mutta hän oli tyytymätön, kävi minuun kiinni eikä päästänyt minua, ennenkuin sai minut tänne hinatuksi. Hän väittää, että minä makasin hänet väkisin, mutta hän valehtelee sen valan nimessä, jonka nyt teen tai olen valmis tekemään; ja tämä on totista totta, ilman mitään vilppiä.
Käskynhaltia kysyi häneltä nyt, oliko hänellä yhtään hopearahaa. Mies sanoi olevan noin kaksikymmentä dukaattia, jotka hänellä oli nahkakukkarossa povellaan. Sancho käski häntä vetämään sen esiin- ja jättämään sen semmoisenaan syyttäjälle. Mies totteli vapisten; nainen otti sen niiaillen tuhannet kerrat kaikille ja rukoillen Jumalalta pitkää ikää ja terveyttä herra käskynhaltialle, joka piti niin hyvää huolta apuatarvitsevista orpotytöistä, ja lähti sitten tuomiosalista vieden kukkaron, jota piteli lujasti molemmin käsin, sitä ennen sentään katsottuaan, oliko siinä todella hopearahoja. Hän oli tuskin ehtinyt lähteä, kun Sancho sanoi karjakauppiaalle, joka oli jo itkuun pillahtamassa ja seurasi kukkaroaan silmillään ja sydämellään:
— Hyvä mies, lähde tuon naisen jälkeen ja ota häneltä kukkaro, vaikka hän vastaankin panisi, ja palaa tänne sen kanssa.