Seitsemäsviidettä luku,
jossa jatketaan kertomusta siitä, miten Sancho Panza hoiti käskynhaltianvirkaa.
Historia kertoo, että Sancho Panza vietiin tuomiosalista upeaan palatsiin, missä oli suureen saliin katettu kuninkaallinen ja runsas pöytä. Sanchon saliin astuessa soivat oboet, ja neljä hovipoikaa astui tarjoamaan hänelle käsien valelemista varten vettä, jonka Sancho otti vastaan erittäin arvokkaasti. Musiikki taukosi, Sancho istuutui pöydän yläpäähän, sillä mitään muuta paikkaa ei ollut, eikä koko pöytään oltu katettu ketään muuta varten. Hänen viereensä asettui muudan henkilö, joka myöhemmin osoittautui lääkäriksi, kädessään valaskalanluinen keppi. Sitten otettiin pois kallisarvoinen valkoinen liina, joka oli peittänyt hedelmiä ja lukuisia astioita, joissa oli erilaisia ruokalajeja. Eräs oppineennäköinen henkilö luki pöytärukouksen, muudan hovipoika pani pitsireunuksisen lautasliinan Sanchon leuan alle, ja eräs toinen, joka oli edeskäyvän virassa, asetti hänen eteensä hedelmäkulhon. Mutta Sancho oli tuskin ehtinyt syödä suupalaa, kun luukeppiä pitelevä mies kosketti sillä kulhoa, joka poistettiin hänen edestään mitä kiireimmin. Edeskäypä toi kumminkin toisen vadin, jossa oli jotakin toista ruokaa, Sancho aikoi maistaa siitä, mutta ennenkuin oli päässyt siihen käsiksi ja sitä maistamaan, oli keppi jo sitä koskettanut ja hovipoika vienyt sen pois yhtä vikkelästi kuin hedelmäkulhon. Tuon huomattuaan Sancho hämmästyi, katseli kaikkia läsnäolijoita ja kysyi, oliko tarkoitus, että tätä ateriaa syötäessä ruokalajit hävisivät kuin silmänkääntäjän tehdessä temppujaan. Siihen vastasi keppiniekka:
— Armollinen herra käskynhaltia, tässä ei käy aterioiminen muulla tavalla kuin mitä yleinen tapa ja pitämys vaatii muissa saarissa, missä on käskynhaltioita. Minä, armollinen herra, olen lääkäri, minut on palkattu toimimaan tässä saaressa sen käskynhaltioitten lääkärinä, ja minä pidän paljoa enemmän silmällä heidän terveyttään kuin omaani, yötä päivää opiskellen ja tutkien käskynhaltian ruumiinrakennetta voidakseni hänet parantaa, jos hän sattuu sairastumaan, ja tärkeimpänä tehtävänäni on olla läsnä hänen nauttiessaan päivällistä ja illallista antaakseni hänen syödä, mitä pidän hänelle sopivana, ja estääkseni häntä syömästä semmoista, minkä uskon tekevän hänelle vahinkoa ja tuottavan vauriota hänen vatsalleen. Siitä syystä käskin ottaa pois hedelmäkulhon, koska hedelmät ovat liian vetisiä, ja samoin käskin viedä pois vadin, jossa oli tuo toinen ruokalaji, koska se oli liian kuumaa ja liiaksi höystettyä, mikä kiihoittaa janoa; henkilö, joka juo paljon, näet surmaa ja hävittää perusnestettään, josta elämä riippuu.
— Jos niin on, niin nuo tuossa vadissa olevat paistetut peltopyyt, jotka näyttävät hyvin kypsennetyiltä, eivät voi tehdä minulle mitään vahingoa.
Siihen vastasi lääkäri:
— Niitä ei armollinen herra käskynhaltia saa syödä niin kauan kuin minä elän.
— Mikä siitä estää? — kysyi Sancho.
Lääkäri vastasi:
— Se, että mestarimme Hippokrates, lääketieteen johtotähti ja valo, lausuu eräässä aforismissaan: Omnis saturatio mala, perdicis autem pessima.[30] Se merkitsee: »Kaikki ylenkylläisyys on pahaa, mutta peltokanoista johtuva kaikkein pahinta.»