Kahdeskuudetta luku,
missä kerrotaan seikkailusta toisen kamarirouva Tuskallisen eli Ahdistuksenalaisen kanssa, jota muuten mainitaan Doña Rodriguezin nimellä.
Cide Hamete kertoo, että Don Quijote, kun hänen naarmunsa olivat parantuneet, katsoi linnassa viettämänsä elämän olevan täydellisessä ristiriidassa sen ritarikunnan sääntöjen kanssa, johon hän kuului, ja siksi hän päätti pyytää herttualta ja herttuattarelta lupaa matkustaa Zaragozaan, missä kohta oli määrä pitää turnajaiset; hän näet aikoi voittaa omakseen haarniskan, joka näissä turnajaisissa oli voittajan palkintona. Kun hän eräänä päivänä istui pöydässä herttuan ja herttuattaren kanssa ja oli juuri aikeissa toteuttaa suunnitelmansa ja pyytää lähtölupaa, astui suuren salin ovesta äkkiarvaamatta sisään kaksi naista (kuten myöhemmin kävi ilmi), surupuvussa kiireestä kantapäähän, ja toinen heistä tuli Don Quijoten luo, heittäytyi pitkäkseen hänen eteensä, painoi huulensa Don Quijoten jalkoihin ja päästi niin murheellisia, niin syviä ja niin tuskallisia huokauksia, että kaikki, jotka tämän kuulivat ja näkivät, joutuivat hämmästyksen valtaan. Vaikka herttua ja herttuatar otaksuivat sen olevan jotakin pilaa, jota heidän palvelijansa aikoivat tehdä Don Quijotelle, olivat he sittenkin kahden vaiheilla ja jännittyneinä nähdessään, miten kiihkeästi nainen huokaili, valitti ja itki, kunnes Don Quijote sääliväisenä nosti hänet maasta ja kehoitti häntä siirtämään pois hunnun ja poistamaan verhon kyyneleisiltä kasvoiltaan. Nainen teki niin ja osoittautui henkilöksi, jota ei kukaan olisi voinut ajatella; hän näet paljasti kamarirouva Doña Rodriguezin kasvot, ja toinen surupukuinen oli hänen tyttärensä, jonka oli vietellyt äveriään maanviljelijän poika. Kaikki, jotka hänet tunsivat, joutuivat ihmeisiinsä, ja herttua ja herttuatar enemmän kuin muut; vaikka näet he pitivät kamarirouvaa typeränä ja yksinkertaisena, eivät he kumminkaan olisi uskoneet hänen tekevän ilmettyjä hullutuksia. Doña Rodriguez kääntyi vihdoin herrasväen puoleen sanoen:
— Suvaitkoot teidän ylhäisyytenne antaa minulle luvan hiukan keskustella tämän ritarin kanssa, sillä se on tarpeellista, jotta voin onnellisesti suoriutua ikävyydestä, johon erään ilkeän moukan julkeus on minut saattanut.
Herttua sanoi antavansa hänelle luvan ja kehoitti häntä keskustelemaan herra Don Quijoten kanssa niin paljon kuin hänen mieli teki. Kamarirouva käänsi nyt kasvonsa Don Quijoten puoleen ja lausui hänelle:
— Minä kerroin teille jo muutamia päiviä sitten, urhoollinen ritari, siitä vääryydestä ja uskottomuudesta, jota muudan kehno talonpoika on osoittanut hellästi rakastetulle tyttärelleni, joka on tämä läsnäoleva onneton, ja te lupasitte ryhtyä häntä suojelemaan vaatimalla hyvitystä hänelle tehdystä vääryydestä. Mutta nyt olen saanut tietää, että aiotte poistua tästä linnasta lähteäksenne etsimään onnellisia seikkailuja, joita Jumala teille suokoon, ja siksi tahtoisin, että te, ennenkuin täältä pois pujahdatte, haastatte kaksintaisteluun tuon kehnon lurjuksen ja pakotatte hänet menemään naimisiin tyttäreni kanssa, jotta hän siten täyttää avioliittolupauksen, jonka antoi hänelle, ennenkuin oli häneen yhtynyt; on näet aivan turha vaiva ajatella ja odottaa, että armollinen herra herttua hankkii minulle oikeutta, ja syynä on se, mitä olen jo aikaisemmin teidän armollenne salaa ilmoittanut, ja suokoon siis Herra teidän armollenne hyvää terveyttä ja älköön jättäkö meitä suojelustaan vaille.
Näihin sanoihin vastasi Don Quijote erittäin vakavasti ja juhlallisesti:
— Arvoisa kamarirouva, hillitkää kyyneliänne tai paremmin sanoen pyyhkikää ne ja lakatkaa huokailemasta, sillä minä otan tehtäväkseni hankkia hyvitystä tyttärellenne, joka olisi tehnyt viisaammin, jos ei olisi niin herkästi uskonut rakastajien lupauksiin, jotka ovat enimmäkseen helppoja antaa, mutta erittäin raskaita täyttää; ja niinmuodoin minä lähden armollisen herra herttuan luvalla heti etsimään tuota tunnotonta nuorta miestä, löydän hänet, haastan hänet kaksintaisteluun ja surmaan hänet, jos hän uskaltaa kieltäytyä täyttämästä antamaansa lupausta; sillä minun kutsumukseni tärkeimpänä tehtävänä on säästää nöyriä ja kurittaa kopeita, minä tarkoitan: auttaa onnettomia ja tuhota paatuneita.
— Ei ole tarpeen, — virkkoi herttua — että teidän armonne näkee vaivaa lähtemällä etsimään tuota talonpoikaa, jota tämä kelpo kamarirouva syyttää, eikä teidän armonne myöskään tarvitse pyytää minulta lupaa haastaa hänet kaksintaisteluun, sillä minä katson hänet nyt kaksintaisteluun haastetuksi ja otan tehtäväkseni ilmoittaa hänelle tämän haasteen sekä saada hänet ottamaan sen vastaan ja tulemaan itse siitä vastaamaan tänne minun linnaani, missä minä luovutan teille molemmille asianmukaisen taistelukentän pitäen silmällä kaikkia niitä ehtoja, joita sellaisissa otteluissa yleensä pidetään ja tulee pitää silmällä, samalla tarkaten, että kumpikin nauttii täyttä oikeutta, kuten tulee menetellä kaikkien ruhtinaitten, jotka tarjoavat vapaan kentän niille, jotka heidän alueittensa rajoissa käyvät taistelemaan toisiaan vastaan.
— Saatuani teidän ylhäisyydeltänne tämän varmuuden ja hyvän luvan — vastasi Don Quijote — ilmoitan nyt heti, että luovun tällä kertaa aateluudestani, alennun vahingontekijän alhaiseen tasoon ja halpenen hänen vertaisekseen, siten tehden hänelle mahdolliseksi käydä taistelemaan minua vastaan; ja niinmuodoin minä haastan hänet, vaikka poissaolevana, ja vaadin häntä vastaamaan, koska hän on tehnyt väärin pettäessään tämän onnettoman, joka oli neitsyt, mutta hänen tähtensä ei enää ole, ja vaadin hänet täyttämään lupauksen, jonka on hänelle antanut lupaamalla tulla hänen lailliseksi puolisokseen, tai menettämään henkensä tähän haasteeseen.