Sitten hän riisui hansikkaansa ja heitti sen keskelle salia. Herttua nosti sen sanoen ottavansa, kuten oli jo maininnut, haasteen vastaan vasallinsa nimessä. Hän määräsi kaksintaistelun tapahtuvaksi kuuden päivän kuluttua, linnanpihalla. Aseina käytettäisiin ritarien tavallisia varuksia, peistä, kilpeä ja rautapaitaa kaikkine asiaankuuluvine lisineen, ilman minkäänlaista viekkautta, petosta tai noituutta, erotuomarien tutkimuksen mukaan. Mutta ennen kaikkea, lisäsi hän, on tarpeen, että tämä hyvä rouva ja tämä vaivainen neiti jättävät oikeuden puolustaa asiaansa herra Don Quijoten tehtäväksi, sillä muuten ei siitä tule mitään eikä haastetta voida panna asianmukaisesti toimeen.
— Minä suostun siihen — vastasi kamarirouva.
— Samoin minä — lisäsi hänen tyttärensä, aivan kyynelten vallassa, häpeissään ja pahalla mielellä.
Kun siis tämä sopimus oli tehty ja herttua oli harkinnut, mihin toimenpiteisiin oli ryhdyttävä, poistuivat molemmat surupukuiset, ja herttuatar määräsi, ettei heitä tästä lähtien saanut pitää hänen palvelijoinaan, vaan seikkailevina naisina, jotka olivat tulleet pyytämään oikeutta, ja niin heille annettiin oma huone ja heitä palveltiin kuin vieraita ainakin, mikä kovin ihmetytti muita palvelijattaria, jotka eivät tietäneet, mihin Doña Rodriguezin typeryys ja hänen harhateille joutuneen tyttärensä julkeus lopulta johtaisi. Kun oli ehditty niin pitkälle, astui saliin juhlailoa lisäämään ja ateriaa sievästi päättämään hovipoika, joka oli vienyt kirjeet ja lahjat Teresa Panzalle, käskynhaltia Sancho Panzan puolisolle. Herttua ja herttuatar olivat kovin mielissään hänen tulostaan, sillä he halusivat saada kuulla, mitä hän oli matkallaan kokenut; mutta heidän sitä kysyttyään hovipoika vastasi, ettei hän voinut kertoa siitä niin julkisesti eikä muutamilla sanoilla. Hän pyysi heidän ylhäisyyksiään jättämään asian siksi, kunnes he olisivat kahden kesken, ja lukemaan sillävälin kirjeitä, jotka heitä varmaan huvittaisivat. Samassa hän otti esiin kaksi kirjettä ja ojensi ne herttuattarelle. Toisen kirjeen päällekirjoituksena oli: »Kirje armolliselle rouva herttuattarelle sille ja sille, en tiedä missä», ja toiseen oli kirjoitettu: »Miehelleni Sancho Panzalle, Baratarian saaren käskynhaltialle, jolle Jumala suokoon onnea kauemmin kuin minulle». Herttuatar oli kuin tulisilla hiilillä, kuten sanotaan, niin kovin hänen teki mieli saada lukea kirjettä. Hän avasi sen, luki sen itsekseen ja huomattuaan, että sen voi lukea ääneen, niin että herttua ja muut läsnäolijat saisivat sen kuulla, luki siitä seuraavaa:
Teresa Panzan kirje herttuattarelle.
»Minä olin erittäin iloinen, armollinen rouva, saadessani kirjeen, jonka teidän korkeutenne minulle kirjoitti, sillä minä olin todella sitä hartaasti odottanut. Korallinauha on oikein kaunis, eikä mieheni metsästyspuku ole yhtään huonompi. Koko meidän kylä on kovin mielissään, että teidän armonne on tehnyt puolisoni Sanchon käskynhaltiaksi, vaikka ei sitä täällä kukaan usko, ei varsinkaan kirkkoherra, ei parturimestari Nicolas eikä kandidaatti Simson Carrasco; mutta minä en siitä mitään piittaa, sillä jos asia vain niin on, niinkuin onkin, niin saavat kaikki sanoa mitä haluavat; vaikka totta puhuen, jos ei olisi tullut niitä koralleja ja niitä vaatteita, niin en olisi sitä uskonut minäkään, sillä täällä meidän kylässä kaikki pitävät miestäni hölmönä eivätkä voi ymmärtää, mihin käskynhaltianvirkaan voi kelvata hän, joka ei ole ennen hallinnut muuta kuin vuohilaumaa. Jumala sen suokoon ja johdattakoon häntä niin, että hänen lapsilleen on siitä hyötyä.
Minä, rakas armollinen rouva, olen päättänyt teidän armonne luvalla takoa niin kauan kuin rauta on kuuma, lähteä pääkaupunkiin ja ajaa komeasti vaunuissa, niin että ne lukemattomat kadehtijat, joita minulla on, saavat töllistellä silmät päästään, ja sentähden pyydän teidän ylhäisyyttänne sanomaan miehelleni terveisiä, että hän lähettäisi minulle vähän rahaa ja sen verran, että siitä jotakin kostuu, sillä pääkaupungissa maksaa kaikki paljon; leivästä vaaditaan kokonainen reaali ja lihanaulasta kolmekymmentä maravedia, niin että se on oikein synti ja häpeä, ja jos hän ei tahdo, että minä sinne lähden, niin antakoon siitä minulle tiedon ajoissa, sillä minun tekee mieli lähteä, niin että sääriäni oikein kutkuttaa, ja tuttavani ja naapurin eukot sanovat, että jos minä ja tyttäreni kävelemme ylhäisinä ja komeina pääkaupungissa, niin minä teen mieheni paremmin tunnetuksi kuin hän minut, sillä monikin joutuu siinä välttämättä kysymään: »Keitä ovat nuo ylhäiset naiset näissä vaunuissa?» Ja siihen vastaa palvelijani: »Baratarian saaren käskynhaltian Sancho Panzan puoliso ja tytär», ja sillä tavalla Sancho tulee tunnetuksi ja minua pidetään arvossa ja kunniassa, ja muusta sitten viisi.
Mieleni on kovin paha, ettei tänä vuonna ole täällä meidän kylässä saatu mitään terhoja, mutta siitä huolimatta lähetän teidän korkeudellenne puoli vakkaa, jotka olen metsästä hakenut, poiminut ja valikoinut, ja suurempia en enää löytänyt; minä toivoisin, että ne olisivat suuria kuin strutsinmunat.
Älköön teidän juhlallisuutenne unohtako minulle kirjoittaa; minä kyllä pidän huolen vastaamisesta ja annan tietoa terveydestäni ja kaikesta, mitä täällä meidän kylässä sattuu kertomisen arvoista, ja rukoilen rukoilemistani meidän Herraamme, että hän suojelee teidän korkeuttanne eikä unohda tomuakaan. Tyttäreni Sancha ja poikani suutelevat teidän armonne käsiä.
Palvelijattarenne