Vaimosi
Teresa Panza.»
Kirjeitä kehuttiin, niille naurettiin, niitä kiitettiin ja ihmeteltiin, ja kaiken hyvän lisäksi tuli vielä kuriiri tuoden Sanchon Don Quijotelle lähettämän kirjeen, joka myös luettiin julkisesti ja joka herätti kuulijoissa epäilystä, oliko käskynhaltia sittenkään niin typerä. Herttuatar poistui saadakseen hovipojalta kuulla, mitä hänelle oli sattunut Sanchon kylässä, ja poika kertoi hänelle asian sangen yksityiskohtaisesti jättämättä mainitsematta ainoatakaan seikkaa; hän antoi herttuattarelle terhot ja lisäksi juuston, jonka Teresa oli hänelle antanut sanoen sen olevan niin erinomaisen hyvän, etteivät Tronchónin[42] juustotkaan vetäneet sille vertoja. Herttuatar kuunteli kertomusta mitä suurimmalla mielihyvällä, ja siihen me hänet nyt jätämme kertoaksemme, millaisen lopun sai suuren Sancho Panzan, kaikkien saarten käskynhaltiain kukan ja kuvastimen hallitustoimi.
Kolmaskuudetta luku.
Murheellisesta lopusta ja päätöksestä, jonka sai Sancho Panzan käskynhaltiana-olo.
»Se, joka luulee, että tämän elämän seikat pysyvät aina kohdallaan ja entisellään, luulee mahdottomia; pikemmin näyttää siltä, että elämä on alinomaista kiertokulkua, tarkoitan, että kaikki käy ympäri: kevät johtaa kesään, kesä syksyyn, syksy talveen ja talvi taas kevääseen, ja niin aika kiertää tässä alinomaisessa kehässä; ainoastaan ihmisen elämä kiitää kohti loppuansa nopeammin kuin tuuli voimatta toivoa uutta syntymistä muualla kuin ehkä toisessa elämässä, joka ei ole mihinkään rajoihin suljettu.» Näin lausuu Cide Hamete, muhamettilainen filosofi; monet näet ovat osanneet tajuta maisen elämän häviäväisyyden ja epävakaisuuden sekä meitä odottavan iäisen elämän kestäväisyyden, vaikka heissä ei ole ollut uskon kipinää, vaan ainoastaan luonnollisen ymmärryksen valo; mutta kirjailijamme lausuu tuon tässä senvuoksi, että Sanchon käskynhaltianvirka loppui, tuhoutui ja häipyi pois kuin savu ja varjo.
Sancho makasi sängyssään hallituspäiviensä seitsemäntenä yönä, ei leivästä eikä viinistä kylläisenä, vaan kyllästyneenä tuomitsemaan ja antamaan lausuntoja, laatimaan asetuksia ja määräyksiä, kun uni nälästä huolimatta alkoi sulkea hänen silmäluomiansa. Samassa hän kuuli ankaraa kellojen soiton ja huutojen pauhinaa, niin että hänestä tuntui kuin koko saari olisi ollut hajoamassa. Hän nousi sängyssä istumaan ja kuunteli tarkkaavasti, koettaen saada selville, mikä saattoi olla semmoisen metelin syynä; hän ei kumminkaan saanut siitä selkoa, ja kun äänten ja kellojen pauhinaan liittyi vielä lukemattomien torvien ja rumpujen ääni, joutui Sancho vielä suuremman hämmingin, pelon ja kauhun valtaan. Hän nousi vuoteesta, otti jalkoihinsa tohvelit, sillä lattia oli kostea, ja lähti huoneen ovelle huolimatta pukea ylleen aamunuttua tai mitään muuta sellaista, ja näki samassa, että käytäviä pitkin tuli juosten kolmattakymmentä henkeä, käsissä palavat soihdut ja paljastetut miekat ja huutaen kovalla äänellä:
— Aseisiin, aseisiin, herra käskynhaltia! Aseisiin, sillä saareemme on tunkeutunut suunnaton joukko vihollisia, ja me olemme hukassa, jollei teidän kekseliäisyytenne ja urhoollisuutenne tule meitä pelastamaan. Sellaista ääntä pitäen he saapuivat Sanchon luo, joka oli ihmeissään ja ällistyneenä siitä, mitä kuuli ja näki, ja heidän saavuttuaan hänen luokseen eräs heistä sanoi:
— Teidän armonne tulee heti asestautua, jollette mieli tuhoutua ja nähdä koko tämän saaren tuhoutuvan!
— Miksi minä asestautuisin, — vastasi Sancho — ja mitä minä tiedän aseista ja pelastamisesta? Parasta on jättää semmoiset asiat isäntäni Don Quijoten tehtäväksi, joka toimittaa ne kädenkäänteessä oikealle tolalleen; minä vaivainen syntinen en ymmärrä mitään tämmöisistä otteluista.