— Nostakaa minut — sanoi surkealla äänellä surkea Sancho.
He auttoivat häntä nousemaan, ja hän sanoi, päästyään jaloilleen:
— Vihollisen, jonka minä olen voittanut, saatte vaikka otsaani naulita. Minä en tahdo jakaa mitään vihollisilta saatuja saaliita, vaan pyytää ja rukoilla jotakin ystävää, jos minulla semmoinen on, antamaan minulle kulauksen viiniä, koska olen janoon nääntymässä, ja pyyhkimään hikeäni, koska olen vedeksi sulamassa.
Hänet pyyhittiin, hänelle tuotiin viiniä ja kilvet irroitettiin; hän istuutui vuoteeseensa ja pyörtyi kestämästään pelosta, säikähdyksestä ja vaivasta. Kepposen tekijät olivat jo pahoillaan, että olivat häntä niin kovin pidelleet, mutta Sanchon tultua taas tajuihinsa hänen pyörtymisestään johtunut ikävä tunne jälleen haihtui. Sancho kysyi, kuinka myöhä oli; hänelle vastattiin, että päivä alkoi koittaa. Mitään enempää virkkamatta Sancho alkoi pukeutua hiljaisena kuin hauta, ja kaikki katselivat häntä ihmetellen, mitä saattoi merkitä hänen kiireinen pukeutumisensa. Vihdoin hän sai kaikki vaatteet ylleen ja lähti kohti tallia, kulkien aivan hiljaa, sillä hänen jäsenensä olivat möyhennetyt, niin ettei hän voinut astella vapaasti, ja kaikki läsnäolijat seurasivat häntä. Harmon luo saavuttuaan hän syleili sitä, painoi rauhansuudelman sen otsalle ja lausui sille, kyynelet silmissä:
— Tule tänne, sinä kumppanini ja ystäväni, sinä, joka olet ollut kanssani kestämässä vaivoja ja kurjuutta; kun vielä elelin sovussa sinun kanssasi enkä ajatellut mitään muuta kuin sinun valjaittesi korjaamista, sinun sievän ruhosi ruokkimista, olivat kaikki minun hetkeni, minun päiväni ja minun vuoteni autuaat. Mutta kun sitten sinut hylkäsin ja kiipesin kunnianhimon ja kopeuden torniin, on sieluuni tunkeutunut tuhat kurjuutta, tuhat vaivaa ja monta tuhatta huolta.
Niin puhuessaan hän samalla satuloi aasin kenenkään hänelle mitään virkkamatta. Saatuaan aasin satuloiduksi hän nousi sen selkään suurella vaivalla ja tuskalla, suuntasi sanansa ja puheensa hovimestarille, sihteerille, edeskäyvälle ja tohtori Pedro Tuimalle sekä monille muille läsnäoleville ja lausui:
— Antakaa tietä, hyvät herrat, ja sallikaa minun palata entiseen vapauteeni, sallikaa minun lähteä etsimään entistä elämääni, jotta voin nousta ylös tästä nykyisestä kuoleman kaltaisesta tilasta. Minä en ole syntynyt olemaan käskynhaltiana tai puolustamaan saaria tai kaupunkeja vihollisia vastaan, jotka tahtovat hyökätä niiden kimppuun. Paremmin osaan kyntää ja kuokkia, leikata ja juurruttaa viiniköynnöksiä, kuin säätää lakeja tai puolustaa maakuntia tai valtakuntia. Pyhä Pietari on Roomassa kuin kotonaan, minä tarkoitan, että jokainen voi hyvin hoitaessaan tointa, johon on syntynyt. Minun käteeni sopii sirppi paremmin kuin käskynhaltian valtikka, minä haluan mieluummin syödä vatsani täyteen tavallista maalaisvelliä kuin kärsiä hävyttömän lääkärin saituudesta, joka tahtoo tappaa minut nälkään, ja mieluummin minä lepään kesällä jonkin tammen varjossa ja käärin talvella ympärilleni halvan lammasnahkanutun eläen vapaudessa, kuin makaan käskynhaltiana orjuudessa Hollannin palttinasta tehtyjen lakanoiden välissä ja pukeudun soopeliturkkeihin. Jääkää Jumalan haltuun, armolliset herrat, ja sanokaa herra herttualle, että alastomana olen syntynyt ja alaston olen vieläkin, en mitään menetä enkä mitään voita, minä tarkoitan, että ilman yhtään kolikkoa tulin tähän käskynhaltianvirkaan ja ilman yhtään kolikkoa siitä eroan, aivan toisin kuin muitten saarien käskynhaltiat yleensä tekevät. Väistykää nyt ja antakaa minun mennä menojani, sillä minä menen laastaroimaan itseäni; luulen näet, että kaikki kylkiluuni ovat ruhjotut, kiitos olkoon niiden vihollisten, jotka ovat tänä yönä minua polkeneet.
— Se ei käy päinsä, herra käskynhaltia; — sanoi tohtori Tuima — minä annan teidän armollenne lääkejuoman, joka auttaa putoamisissa ja ruhjevammoissa ja joka heti saattaa teidät entiseen voimaan ja terveyteen; ja mitä ravintoon tulee, lupaan teidän armollenne, että parannan itseni ja sallin teidän syödä oikein runsaasti kaikkea, mitä mielenne tekee.
— Myöhäistä piipitystä! — vastasi Sancho. — Minä en aio peruuttaa päätöstäni, että tästä lähden, yhtä vähän kuin aion ruveta turkkilaiseksi. Ei tämmöiseen leikkiin kannata käydä kahta kertaa. Minä en jumaliste jää tähän virkaan enkä ota vastaan toista samanmoista, vaikka se tuotaisiin minulle tarjottimella, yhtä vähän kuin aion lentää taivaaseen siivetönnä. Minä olen Panzojen sukua, jotka ovat kaikki härkäpäisiä, ja jos he kerran sanovat yksi, niin se on yksi eikä kaksi, vaikka koko maailma toisin väittäisi. Jääkööt tähän talliin ne muurahaisensiivet, jotka kohottivat minut ilmaan, jotta törmäpääskyt ja muut linnut saisivat minut syödä, ja aletaan nyt taas kävellä maassa ja omilla jaloilla; vaikka näet ne eivät komeilekaan koreissa karmaanikengissä, ei niistä suinkaan puutu paksuja hamppuanturoita. Puskekoon mulli mukaistansa, ja älköön kukaan ojentako koipeansa pitemmälle kuin peite ulottuu, ja päästäkää minut nyt menemään, sillä tässä on jo kiire.
Siihen virkkoi hovimestari: