— Kaikkien huonojen käskynhaltioitten pitäisi lähteä viroistaan niinkuin tämä syntinen nyt nousee syvyyden kuilusta, nälkään menehtymässä, kelmein kasvoin ja luullakseni ilman yhtään kolikkoa.
Sancho kuuli sen ja sanoi:
— Siitä on nyt kahdeksan tai kymmenen päivää, hyvä veli morkkaaja, kun minä rupesin hallitsemaan minulle annettua saarta, ja koko sinä aikana en ole ollut hetkeäkään kylläinen, en edes leivästä; minua ovat vainonneet lääkärit, ja viholliset ovat murskanneet luuni, eikä minulla ole ollut tilaisuutta hankkia itselleni mitään vääryydellä enempää kuin oikeudellakaan, ja jos on niin laita, kuten todella onkin, en olisi mielestäni ansainnut joutua sieltä pois tällä tavalla; mutta ihminen päättää ja Jumala säätää, ja Jumala parhaiten tietää, mikä on kullekin parasta, ja tapahtukoon kaikki aina ajallaan, ja älköön kukaan sylkekö liemeen, sillä moni luulee löytävänsä kinkun, missä ei ole kinkunkoukkuakaan, ja Jumala kyllä ymmärtää tarkoitukseni, ja riittäköön tämä, en sano enempää, vaikka kyllä osaisin.
— Älä nyt suutu, Sancho, äläkä pahastu siitä, mitä kuulet, muuten tästä ei tule loppuakaan. Lähde nyt vain pois hyvällä omallatunnolla, ja sanokoot mitä tahtovat, sillä yhtä mieletöntä on yrittää sitoa panettelijoiden kieliä kuin sulkea veräjällä vainiota. Jos käskynhaltia poistuu virastaan rikkaana, sanotaan, että hän on ollut varas, ja jos hän eroaa siitä köyhänä, sanotaan, että hän on ollut mitätön mies ja vähämielinen.
— Se ainakin on varmaa, — vastasi Sancho — että niiden täytyy tällä kertaa pitää minua pikemmin hölmönä kuin varkaana.
Näin keskustellen he saapuivat poikasten ja monien muitten ympäröiminä linnaan, jonka parvekkeella herttua ja herttuatar jo olivat odottamassa Don Quijotea ja Sanchoa. Sancho ei halunnut lähteä herttuaa tervehtimään, ennenkuin oli toimittanut harmonsa talliin, sillä se oli, kuten hän sanoi, viettänyt majapaikassaan hyvin huonon yön. Sitten hän lähti tervehtimään herrasväkeä, painui polvilleen heidän eteensä ja sanoi:
— Minä, armollinen herrasväki, lähdin, koska teidän ylhäisyytenne niin tahtoi, ilman yhtään omaa ansiotani hallitsemaan teidän saartanne Baratariaa; paljaana minä sinne tulin ja paljas olen vieläkin, en ole menettänyt enkä voittanut. Siitä, olenko hallinnut hyvin vai huonosti, minulla on ollut todistajia ympärilläni, jotka saavat sanoa, mitä hyväksi näkevät. Minä olen ratkaissut epäilyksenalaisia kysymyksiä, langettanut tuomioita ja ollut koko ajan nälkään nääntymässä, koska niin on suvainnut asiat järjestää tohtori Pedro Tuima, saaren ja käskynhaltian lääkäri, jonka kotipaikan nimi on Puikipois. Viholliset hyökkäsivät meidän kimppuumme yöllä, ja saaren asukkaat sanovat, että he, jouduttuaan pahaan ahdinkoon, siitä selviytyivät ja saivat voiton minun urhoollisen käsivarteni avulla, ja suokoon Jumala heille menestystä niin totta kuin he totta puhuvat. Minä olen sanalla sanoen saanut tänä aikana tuta niitä rasituksia ja velvollisuuksia, jotka kuuluvat käskynhaltianvirkaan, ja olen puolestani havainnut, etteivät minun hartiani kykene niitä kantamaan ja ettei minun selkäni kestä niiden painoa ja etteivät ne ole semmoisia nuolia, jotka sopivat minun viineeni, ja sentähden minä, peläten, että käskynhaltianvirka voisi jättää minut, tahdoin jättää käskynhaltianviran, ja niin minä eilen aamulla poistuin saaresta, missä on kaikki samassa kunnossa kuin minun sinne tullessani, samat kadut, talot ja katot. En ole pyytänyt rahaa lainaksi keneltäkään enkä ole yrittänyt mitenkään hyötyä, ja vaikka ajattelin säätää muutamia hyödyllisiä asetuksia, en kumminkaan säätänyt mitään, koska pelkäsin, ettei niitä noudatettaisi; jos näet niin käy, on aivan sama, säätääkö ne vai jättääkö säätämättä. Minä lähdin, kuten sanoin, saaresta seurassani vain harmo, putosin luolaan ja kuljin sitä pitkin, kunnes tänä aamuna auringon noustua näin ulospääsyn. Mutta asia ei ollut sittenkään helppo; jollei taivas olisi lähettänyt luokseni herraani Don Quijotea, olisin varmaan jäänyt sinne maailman loppuun saakka. Niinpä siis, armollinen herra herttua ja rouva herttuatar, tässä nyt seisoo teidän käskynhaltianne Sancho Panza, joka sinä lyhyenä kahdeksan päivän aikana, jonka on ollut käskynhaltiana, on voittanut toimestaan sen varman vakuutuksen, ettei hänen tee ollenkaan mieli olla käskynhaltiana, ei saaressa eikä koko maailmassa, ja kun tämä nyt on tapahtunut, suutelen teidän armojenne jalkoja ja niinkuin pojat leikkiessään huutavat »hyppää pois ja päästä minut», niin hyppään minä ulos käskynhaltianvirasta ja astun herrani Don Quijoten palvelukseen; vaikka näet syön siinä virassa leipää pelolla ja vapistuksella, saan ainakin syödä kyllikseni, ja kun vain olen kylläinen, niin vähät minä välitän, olenko syönyt porkkanoita vai peltopyitä.
Siihen Sancho lopetti pitkän puheensa, jonka kestäessä Don Quijote oli alinomaa pelännyt, että hän lausuisi tuhansia hullutuksia; mutta huomatessaan Sanchon pääsevän puheensa päähän niinkin onnellisesti hän kiitti sydämessään taivasta. Herttua syleili Sanchoa ja sanoi olevansa murheellinen, että hän oli niin pian luopunut käskynhaltianvirastaan, mutta lupasi pitää huolta, että Sancho saisi hänen tiluksillaan toisen viran, josta olisi vähemmän vaivaa ja enemmän hyötyä. Herttuatarkin syleili Sanchoa ja käski kestitä häntä hyvin, koska oli aivan ilmeistä, että hän oli joutunut kovia kokemaan ja pahoin pidellyksi.
Kuudeskuudetta luku.
Hirmuisesta ja ennenkuulumattomasta taistelusta, johon kävivät Don Quijote Manchalainen ja lakeija Tosilos ensinmainitun puolustaessa kamarirouva Doña Rodriguezin tytärtä.