Urhoollinen Don Quijote kuuli sen ja lausui:
— Koska niin on laita, olen vapaa lupauksestani; menkää naimisiin onneksenne, ja koska Herramme Jumala on hänet teille suonut, siunatkoon hänet teille pyhä Pietari.
Herttua oli tullut alas linnan pihalle, astui lakeijan luo ja sanoi hänelle:
— Onko totta, ritari, että tunnustatte itsenne voitetuksi ja että haluatte mennä naimisiin tämän neidin kanssa omantuntonne vaatimuksesta?
— On kyllä, armollinen herra — vastasi Tosilos.
— Siinä hän tekeekin aivan oikein, — virkkoi siihen Sancho Panza — sillä parasta on antaa kissalle, minkä muuten hiiri vie, niin pääsee siitä vaivasta.
Tosilos yritti irroittaa kypäriänsä ja pyysi, että toiset tulisivat hänen avukseen, koska hän oli tukehtumaisillaan eikä voinut olla kauempaa suljettuna ahtaaseen häkkiinsä. Se riisuttiin häneltä tuota pikaa, ja hänen lakeijankasvonsa paljastuivat kaikkien katseltaviksi. Ne nähtyään Doña Rodriguez ja hänen tyttärensä huusivat täyttä kurkkua:
— Tämä on petosta; petostahan tämä on! Oikean sulhasen sijaan on pantu Tosilos, armollisen herra herttuan lakeija! Jumala ja kuningas tulkoot avuksi tämmöisessä ilkeydessä, jotta emme sano konnamaisuudessa!
— Älkää olko huolissanne, armolliset rouvat, — virkkoi Don Quijote — sillä tämä ei ole ilkeyttä eikä konnamaisuutta, ja jos olisikin, niin siihen ei ole ollut syynä herttua, vaan minua vainoavat katalat noidat, jotka, minulle tämän voiton kunniaa suomatta, ovat muuttaneet sulhasmiehenne kasvot tämän miehen naamaksi, jonka on väitetty olevan herttuan lakeija. Noudattakaa neuvoani ja menkää hänen kanssaan naimisiin ollenkaan välittämättä vihollisteni ilkeydestä, sillä te haluatte aivan varmaan saada juuri hänet puolisoksi.
Kuullessaan tuon herttua oli vähällä antaa koko kiukkunsa purkautua nauruksi ja sanoi: