Oi kuule, ritari häijy, pidätä hiukkasen, älä kannusta kaakkias juoksuun noin hurjasti peläten.
Kas, ethän käärmettä julmaa
sä pakene, uskoton,
ei lammaskaan sua vainoo,
— vain karitsa pieni se on.
Sinä hurmasit neidon kauniin — ei yhtään vertaista tään Diana vuorilla nähnyt, ei Venus metsissään.
Mene hornan kuiluun, saattonas Barrabas, sinä julma Bireno[47] ja karkaava Aeneas.
Ah hirviö, terävin kynsin sinä kannat mun sydäntäin, joka antaunut on sulle, sun katseestas värähtäin.
Viet myssyä kolme ja sukkain
monikirjavat nauhat pois
sinä polvista, hohtoa joitten
ei marmori voittaa vois.
Kakstuhatta huokausta niin tulista myöskin sait, ett' ois ne polttaa voineet kakstuhatta Troiaa kait.
Mene hornan kuiluun, saattonas Barrabas, sinä julma Bireno ja karkaava Aeneas.
Asemiehesi Sanchon mieli niin kovaksi paatukoon, ett' iäksi Dulcinea jää lumottuun olentoon.
Sun rikostes rangaistuksen
niin kärsiä saakoon hän,
kuin vanhurskasten nähdään
vuoks syntisten kärsivän.