»Oh, minä luulen, että te olette liian aristokraattinen, jotta minä voisin seurustella kanssanne. Miksi emme voisi leikkiä, että te olette ujo koulupoika, joka vie tyttönsä pimeälle penkille, puristaa hänen kättään ja lausuu runoja, eikä uskalla suudella häntä, ennen kuin tyttö tekee aloitteen. Se olisi herttaista.»
»Oi rakas, sinun silmäsi ovat kaksi tähteä, sinun suusi on kirsikoitten lihaa, sinun ruumiisi on paratiisin portti», lausuin minä hartaalla antaumuksella ja korostaen rytmillisesti sanoja.
»Älkää tehkö pilaa pyhistä asioista… Tarkoitus, miksi kutsuin teitä, on se, että teemme yöllisen ryöstöretken Pekingin keisarin linnaan, ja te tuotte hänen päänsä minulle kultaisessa vadissa. Minulla ei ole parempaa toveria kuin te… ainakaan tällä kertaa.»
»Minun välkkyvä säiläni on teroitettu ja verentahrimat käteni huutavat murhaa sille, joka uskaltaa uhmata prinsessani tahtoa. Mutta mikä on Pekingin keisarin osoite?»
»Te olette ymmärtäväinen leikkitoveri. Me teemme pienen yöllisen vierailun maisteri Hellaan erakkoluolaan. Minä tahdon kuulla hänen ilkeyksiään, jotta voisin antaa paremmin arvoa teille.»
Me kuljimme ohi valkean marmoritalon. — Mietin, mihin Caritas mahtoi tähdätä, miksi hän oli ottanut minut mukaansa, mitä hän tahtoi Hellaasta. Hänen kasvonsa olivat valkeat valkoisen hatun alla.
»Minä tahtoisin, että teistä ja Hellaasta tulisi hyvät ystävät. Hän on kuitenkin ainoita todella erikoisia miehiä meidän piirissämme, enkä usko, että te koskaan katuisitte, jos koettaisitte tunkeutua häneen hiukan pintaa syvemmälle.»
»Te siis uskotte, että hänessä on todella jotakin kaiken kyynillisyyden alla.» — Sanoin tämän vain koetteeksi, toivoen, että Caritas innostuisi ja paljastaisi ajatuksensa. Mutta hän oli liian viekas ja sanoi vain välinpitämättömästi:
»Tietysti, täytyyhän jokaisessa ihmisessä olla jotakin muuta kuin vain se, minkä kaikki näkevät.»
»Kaikki on sitä, miltä se näyttää.»