»Älkää välittäkö Irmasta. Hän yrittää imponeerata ja tehdä kylmän, myrkyllisen viettelijättären vaikutuksen. Hän koketeeraa turmeltuneisuudellaan, ja voimme sentähden olla varmat siitä, että hän pohjaltaan on hyvin viaton ja muuttuisi suorastaan ujoksi, jos sattumalta joutuisitte kahdenkesken. — Caritas taas on lapsukainen, joka on hiukan maistanut kokemuksien maljasta ja hapuilee uteliaana edelleen. Hänen ainoa vikansa on, että hän tekee sen liian avoimesti, siksi tulee hän lopulta häviämään pelin.»
Caritas otti tyynyn ja heitti sillä maisteri Hellasta. Rouva Spindel taas yritti peittää loukkaantumistaan ja sanoa kevyesti:
»Minun yritykseni ovat jo edeltäpäin tuomitut epäonnistumaan, kun herra maisteri on läsnä. Milloin hän itse ei voi olla seuran keskipisteenä, estää hän jokaisen muunkin olemasta sitä. Hän on raaka, hävytön, jumalaton mies, joka uskoo olevansa kyynillinen, ja hän on hurmaava siksi, että hän saa muutkin uskomaan sitä.»
Caritas nauroi ja kosketti hiljaa minun kättäni, kun rouva Spindel kurkottautui tyttömäisesti varpailleen ja yritti suudella Hellasta, ja Hellas pyyhki poskeaan kiroten hiljaa. — Hänen kosketuksensa oli aivan kevyt ja välitön, ja kuitenkin minä tiesin, että hän oli tehnyt sen aivan tahallaan ja määrätyssä tarkoituksessa.
Korte oli kerännyt tyynyjä erääseen nurkkaan. Siirryimme ryhmänä sinne,
lukuunottamatta rouva Spindeliä, joka hävisi toiseen huoneeseen.
Maisteri Hellas valitsi rauhallisesti suurimman tyynyn ja istuutui.
Caritas sanoi:
»Tuo mies on porsas, hän on unohtanut kaikki kohteliaisuuskäsitteet.»
»Anteeksi rakas neiti», vastasi Hellas. »Käsite kohteliaisuus on jo vanhentunut. Ihmeellistä, kuinka tiukasti naiset pitävät kiinni vanhoista ennakkoluuloista silloin, kun niistä on heille määrätynlaista hyötyä.»
»Se kuuluu naisen psykologiaan», sanoin minä. »Naiset muodostavat kirkossa kuulijakunnan. Naiset ovat militarismin tuki. Naiset ovat vanhoillisin osa yhteiskunnassa; he ylläpitävät sitä.»
»Minä ainakin pidän itseäni modernina», huudahti Caritas. »Minä olen maalannut huuleni näyttääkseni, että uskallan tehdä sen kaikista ennakkoluuloista huolimatta. Minä olen yhtä vapaamielinen kuin kuka mies tahansa, kun se koskee minun omaa mukavuuttani. Minä olen lukenut sosiologiaa, käytän äänioikeuttani ja ihailen modernia runoutta. Goethe oli vanha poroporvarillinen aasi ja Kant maksatautinen kauppamatkustaja. Minä tutkin uneni psykoanalyyttisesti ja suggeroin itseni terveeksi ja kauniiksi. Minä…»
»Syvä ja ihaileva kunnioitukseni», sanoi Hellas ja hänen äänensä oli ärsyttävän irooninen. »Minä tervehdin sinua, ihana kapinoitsija, joka murskaat yhteiskunnan huulimaalipuikoilla. Sinun »modernismisi» on hienosti naamioitua keimailua, ja sisimmässäsi sinä olet yhtä vanhanaikainen kuin neljäkymmenvuotias impi, joka tekee syntiä… hm… ja käy laulamassa virsiä helluntaikokouksissa. — Vanhanaikaisuus etsii sinussa vain uusia muotoja. — Minä en ole koskaan väittänyt olevani moderni ja tiedän, että en koskaan tule moderniksi, sillä koko se sana on typerä ja koomillinen. Sinä voit lukea Carl Sandburgia ja hurmaantua, ja kuitenkin syvimmältään alitajunnassasi sinä ihailet Koskennientä ja elegioja, koska ne vetoavat siihen sentimentaalisuuteen, mikä on naisluonteen pääpiirre. Sinä voit kuvitella rakastuneesi autonkuljettajaan tai johonkin insinööriin, jolle koko elämä on suuri logaritmitaulu…»