»Mutta kuten sanottu, teoria ja käytäntö ovat aina eri asia. Luuletteko, että minulla olisi sydäntä katsella pikkuveljenne murheellista naamaa lausumatta edes jotakin osaaottavaa. — Ja toiselta puolen, juuri urheilu on tyypillistä meidän ajallemme. Meidän nuorisomme käyttää mieluummin vapaa-aikansa ruumiinsa kehittämiseen kuin henkisiin harrastuksiin. Ja ehkä se on juuri hyvä merkki, sillä totisesti, meillä on ollut jo kylliksi henkistä saivartelua ja tyhjäsanaisia teorioja. — Ja sama asia on tyypillistä koko maailmalle. Amerikkalaisissa yliopistoissahan valtaa nykyjään urheilu suurimman osan opiskeluajasta. Ja saksalaiset lehdet ovat täynnä ruumiinkulttuuria, rotuhygieniaa ja alastomia nuorukaiskuvia. — Me vanhemmat, me olemme skeptillisiä ja puhumme maailman perikadosta, mutta nämä nuorimmat, he toimivat todella. He hylkäävät sen, mikä on tarpeetonta elämän terveydelle, — he luovat uuden renessanssin.»
»Ja renessanssihan taas oli aikanaan materialismin suuri voitto kaikesta henkisestä maailmankatsomuksesta.»
»Niin. — Tosin voi tietysti sanoa halveksivasti, että jokamiehen magazine-lukemisto tyydyttää täydellisesti nykyisen nuorison henkiset tarpeet, — mutta lopultakin, mitä pahaa siinä on. Nuorukainen, jolla on terve, väkevä, elämänhaluinen ruumis ja joka ei viitsi pysähtyä katselemaan Böcklinin taulua, on minun mielestäni maailmalle tuhat kertaa hyödyllisempi kuin selkäydintautia sairastava esteetikko, joka kykenee luettelemaan kaikki Frangonardin tuotteet.»
»Te saarnaatte siis taiteen kuolemaa ja häviötä.»
»Sanokaamme niinkin, jos vain haluatte. — Taide on elänyt aikansa, se on meille tarpeeton. Meidän harrastuksemme täytyy löytyä kauppatieteitten, mekaniikan ja kemian aloilta. Katsokaa! — nämä pojat luovat vielä kerran uuden maailman. Jos elämme vielä viidenkymmenen vuoden kuluttua, hämmästymme muistellessamme omaa itseämme tänä päivänä.»
»Tjaa, mahdollisesti. Mutta onneksi muistan, että teidän mielipiteenne heilahtelevat hetkestä toiseen, joten en ota vielä esitelmäänne aivan vakavalta kannalta.»
»Niin, meille on vielä mahdotonta olla vakavia mihinkään kysymyksiin nähden. Me kuulumme liian vanhaan sukupolveen. Ainoastaan nuoruus voi olla vakava, vakava kuolemaan asti, — ja me nauramme sen vakavuudelle, sillä kieltämättä, hyvin usein se tekee koomillisen vaikutuksen.»
Ensimmäinen puoliaika oli lopussa ja Pikkuveli tuli meidän luoksemme.
Hänen kasvonsa olivat surulliset ja pettyneet.
»Siihen se jäi. Me emme ole vielä saaneet mitään.»
»No niin, nuori ystäväni», sanoi Hellas. »Odottakaamme pelin loppuun asti, niin saamme nähdä. Vielä ei saa joutua epätoivoon. Sehän oli vasta ensimmäinen maali.»