Koko tunnelmassa oli jotakin sairaalloisen kiihkeätä. Maalatut silmät kiilsivät minuun päin, ja säpsähdin liikkeelle vasta, kun joku kapea käsivarsi yritti työntäytyä kainalooni.
Kiersin pimeälle sivukadulle, jossa loistivat bordellien maalatut, himmeät ikkunat. Hikeä kihosi kasvoilleni, ja kiirehdin hätäisenä ja kiihtyneenä, kunnes jälleen seisoin jonkin bulevardin punavalkoisten hehkulamppujen alla.
Näin Metron punaiset kirjaimet ja painuin rappusia alas maan alle holvikäytäviin. Makean raskas, kuuman ilman tuoksu lehahti vastaani. — Katselin kulkureittejä ja huomasin, että jos ottaisin Porte d'Orleansin, pääsisin suoraan Montparnassen asemalle. Jokin hillitön kiire valtasi minut. Heitin 60 sentiimiäni lippuluukulle, tartuin vihreään pilettiini ja juoksin alas metalliportaita, jotka kumahtelivat askelteni alla.
Tukehtunut vihellys, jyrinä ja kiitävä jättiläissilmä. Automaattinen portti oli juuri sulkeutumaisillaan, kun livahdin sen viimeisestä raosta ja hyppäsin ensimmäisestä eteeni sattuvasta ovesta sisään. Se sulkeutui kolahtaen, ja juna lähti liikkeelle muutamassa sekunnissa mielettömäksi kiihtyvällä vauhdilla. Minä käännyin katselemaan ihmisiä ja säpsähdin. Eräässä nurkassa näin puoleksi torkkuvan miehen, jonka kasvot näyttivät tutuilta. Mietin ensin, että varmasti erehdyin, mutta menin sitten ja läimäytin häntä olkapäälle:
»Terve mieheen.»
Mies kohotti närkästyneenä päätään ja huomasin, että hän oli hiukan humalassa. Mutta huomattuaan minut hän vilkastui:
»No terve, sehän on Hart. Eipä ole vuosiin tavattu, ja nyt täällä metrossa. Mistä sinä tänne keikahdit?»
Se oli entinen koulutoverini Mäki, joka oli eronnut seitsemänneltä luokalta ja ryhtynyt vapaaksi taiteilijaksi. En ollut häntä moniin vuosiin tavannut, mutta joskus olin toisilta kuullut hänestä. Hänen viimeinen taulunäyttelynsä oli saanut hyvän menestyksen ja meidän oloihimme katsoen harvinaisen onnistuneet arvostelut.
Selitin, että olin samana päivänä tullut Pariisiin ja että olin vain kierrellyt kaupunkia. — Kiisimme pyöreässä tunnelissa ja seinissä vilahtelivat aperitif-reklaamit: DUBONNET DUBONNET DUBONNET.
»Ja mies on tullut Pariisiin ja on ensimmäisenä iltana aivan selvä. Mitä se sellainen merkitsee. Sinä rikot kaikki vanhat suomalaiset traditsionit. Ja sinähän olet kuitenkin vielä toimittajakin. Hyi, häpeä! — Mutta oli hauska juttu, että tapasin sinut. Onhan ainakin tiedossa samppanjapullo täksi illaksi. Minä olenkin juuri matkalla Dome'iin löytääkseni jonkun suomalaisen, jolta voisi vipata huomisen päivällisen. Minä olen ollut täällä jo pari kuukautta, ja eilen sain myydyksi yhden taulun jollekin hullulle amerikkalaiselle. Nyt on sitten ollut sellaista pientä humua. Ymmärräthän; minä lukeudun boheemeihin.»