Hänen silmänsä veristivät hiukan, mutta muuten hän tuntui olevan mukiinmenevässä kunnossa. En ollut kouluaikana erikoisemmin pitänyt hänestä, sillä hän oli ollut liian itserakas ja liian raaka puheissaan, mutta nyt tunsin olevani iloinen siitä, että olin tavannut hänet. Ja maailma tuntui myöskin hanganneen pois hänestä paljon tarpeetonta pohjalastia.
»Kävin tuolla Montmartrella. — Gaietyssä. — Tiedätkö, tuo kabaré, joka reklameeraa taatusti alastomia, — absoluuttisen alastomia kuvaelmiaan. No, siellä sai samppanjaa. Ja nyt olen tietysti taas ihan poikki. — Mutta se taulu oli myös huono, — sutaisin sen jonakin krapulaisena aamuna; asetelma: paistettu muna ja Martellipullo, se amerikkalainen luuli sen esittävän auringonlaskua Pariisissa ja osti. Minä en sanonut mitään.»
Hän puheli keveästi ja välinpitämättömästi ikäänkuin vain puhellakseen.
Silmät veristivät ja suu nauroi, kapea, humoristinen suu.
»Niin, sinähän olet saanut viime aikoina menestystä.»
»Haista… no, anteeksi. Jumalauta kaikkea idioottimaisuutta. Kustansivat minut vielä tänne opiskelemaan uusien mestarien johdolla. Ja tämä on jumalattoman ihana helvetti, aamulla kädet vapisevat, kun ottaa ensimmäisen ryypyn. Mutta olen minä sentään tehnyt työtäkin. Totisesti kun näkee, mitä jotkut täällä ovat saaneet aikaan, niin välistä innostuu, että täytyy näyttää niille siellä harmaapäisessä Suomessa, näyttää, niin että menevät per… Anteeksi, minä olen vain raaka ja sivistymätön taiteilija…»
»Nimiä? — Pirujako nimet merkitsevät, ja kuka sen ja sen on maalannut. Pääasia, että taulu on jotakin. — Mutta muuten tämä ei eroa paljoa Helsingistä, Dôme vastaa täydellisesti Brondinia, — juoda täällä vain saa ilman, että tarvitsee pistää pulloa pöydän alle. — Missä sinä muuten asut? — No, painele nyt minun kanssani Dôme'iin, ei siitä ole kuin yksi asemanväli sinun hotelliisi. — Mutta oli merkillinen sattuma, että tapasimme näin. Vaikka olisimme varmasti tavanneet muutenkin, lopuksi sinä kuitenkin olisit eksynyt Dôme'iin, — Dôme on alku ja loppu, koska se on kaiken keskus. Dôme sijaitsee täsmälleen maapallon keskipisteen päällä. Eikö siinä ole suurenmoista näkemystä. — Niin, jos sinua huvittaa nähdä joitakin humalaisia suomalaisia taiteilijoita ja taiteilijattaria ja näyttelijättäriä ynnä muita, niin tule mukaan. Eihän sinulla ole juuri muutakaan tehtävää tänä iltana. Siellä on aivan tavallinen Brondin-tunnelma, kylmää kahvia, tupakansätkiä, rahapulaa ja asiaan kuuluvia pornograafisia juttuja.»
Me humisimme ohi asemien, ihmiset vaihtuivat, tunneli jyrisi. Ohi vilahti Montparnasse, — me seisoimme ovella valmiina, ja kun Vavinin sinivaloinen, puolityhjä pysähdyshalli tuli näkyviin, hyppäsimme ulos, ja ovet paukahtivat jäljessämme kiinni.
Takanamme tunnelikäytävien jymy nousimme portaita ylös kadulle Rotonden pöytärivien viereen ja käännyimme kirkkaasti valaistuun Dôme'iin kadun toiselle puolelle. Mäki käveli aivan vakavasti, — ainoastaan silmät veristivät ja olivat melkein kiinnipainumaisillaan. Ihmettelin, kuinkahan paljon hän oli mahtanut nukkua kahden kuukauden aikana. — Kello oli hiukan yli kahdentoista.
Mutta ainoatakaan suomalaista ei näkynyt. Mäki kiersi kiroillen kaikki pöydät ja jäi juttelemaan garçonin kanssa. Minä otin seinän vieressä olevan pöydän ja odotin:
»Koko lauma on lähtenyt. Olivat löytäneet jonkun virolaisen, jolla on rahaa. Nyt ne istuvat ehkä Selectissä tai Jockeyssä tai Strixissä tai Paradiesissa. Vahinko, että en joutunut mukaan. Mutta et luullakseni halua lähteä hakemaan heitä. Voimmehan istua tässä ja haastella sen samppanjapullon ääressä, joka kuuluu uusien tulokkaiden traditsioneihin. Sinähän et tietenkään halua rikkoa traditsioneja.»