Ja samppanjan kuumentamissa ohimoissani, kohonneitten suonien alla jyskytti:
HUOMENNA HUOMENNA HUOMENNA
IX
Seuraavana aamuna herätti minut ihana auringonpaiste, autojen huudot ja kuormarattaiden jyrinä kadulla.
Koko edellinen ilta tuntui epämääräisesti todellisuuspohjaa vailla olevalta unelta. — Gare du Nord — hotelli — autobussi — Café de la Paix — kultatukkainen nainen — Boulevard des Italiens — Metro — taiteilija Mäki — Caritas. Koko tuo tapahtumasarja, joka ilman näennäistä järkevää syytä oli johtanut minut taskukirjasta reväistyyn paperilippuun, oli jotakin epätodellista, ikäänkuin aistimaailman ulkopuolella olevaa.
Pukeuduin ja lähdin ulos. Ihana kevät ympäröi minut, valkeat talot ja säteilevä auringonpaiste. Ostin kukkaskioskista neilikan napinläpeeni, ja häipyvänä mielikuvana vilahti ajatuksissani kuva kiinalaisesta kupista ja kuihtuneesta neilikasta hymyilevän kuvan edessä.
Ja kun kerran olin antautunut ensimmäisen rakastajan koomilliseen osaan, ostin vielä vaaleat hansikkaat, joita vanuttelin käsissäni, jotteivät ne näyttäisi liian uusilta, sekä hopeapäisen kävelykepin. — Sitten vasta hyppäsin taksiin ja osoitetta antaessani tunsin sydämeni jyskyttävän kerrassaan koulupoikamaisella tavalla.
Hän asui upeassa hotellissa, jonka eteiskäytävää peitti pehmeä, upottava turkkilainen matto.
»Mademoiselle Holm… oui, mais elle est sortie.»
Jonkinlainen lamaannus valtasi minut. — Jätin ainoastaan käyntikorttini, johon olin merkinnyt hotellini osoitteen. Ja samalla tunsin, että se oli koetinkivi. Ellei hän ilmoittaisi minulle mitään itsestään, nyt kohta, aivan pian, olisin minä kadottanut pelin. Silloin ei minulla olisi mitään toivoa. Olisin vain joku tavallinen tuttava sadan muun joukossa, joka ansaitsi osakseen vain välinpitämätöntä mielenkiintoa.