Kiertelin jonkun aikaa kaupungilla, ostelin pari pikkuesinettä, söin yksin aamiaisen Duvalin ravintolassa Ooppera-avenuella.
Palasin hotelliini, ja avainnaulakossa huoneeni kohdalla oli pieni, sininen pneumatique-kuori.
Otin sen käteeni, haastelin jotakin portierin kanssa, nousin hitaasti huoneeseeni. — Siellä laskin kuoren pöydälle, niin että koko ajan saatoin nähdä sen, — peseydyin, istuuduin nojatuoliin ja sytytin savukkeen. Mutta sitten en enää kestänyt. Kiihkein sormin repäisin sen auki pisteviivoja myöten.
»Rakas Ystävä.
Tulkaa luokseni tänään kello 3. — Olen ajatellut paljon Teitä ja toivonut, että olisitte luonani. — Olen niin yksin. — Tai ei, tulkaa heti, kun saatte tämän. Odotan Teitä huoneessani. — Muistakaa! tulkaa heti.
C.»
Jokin outo, kipeän ihana riemu vuoti läpi koko olemukseni. En olisi voinut puhua mitään, vain huohotin hiljaa. Ja minä suutelin tuota pientä kirjelappua, enkä enää tuntenut itseäni, sillä minussa ei sillä hetkellä ollut muuta kuin suuri, hellä, ääretön rakkaus. — Nuo hiukan katkonaiset rivit, — huonosta mustekynästä pärskähtänyt mustepilkku kiemuraisen C:n alla, — tuo käsiala, hiukan naivi, hiukan terävä, jossa oli paljon paksuja viivoja, paljon intohimoa ja ikävää, — kaikki tuo oli minulle niin sanomattoman rakasta, niin kipeän, tuskallisen rakasta.
Hämmästyin itseäni. — Huuleni, jotka puristuivat sileätä paperia ja musteesta karkeita kirjaimia vasten, olivat niin nuoret ja kiihkeät, ikäänkuin en vielä olisi tiennyt elämästä mitään. Ikäänkuin ensimmäisen kerran olisin lähestynyt sitä suurta salaisuutta, joka kätkee itseensä paljon tuskaa, paljon kärsimystä ja paljon riemua.
Kun heräsin tuosta oudosta hurmiotilasta, tunsin itseni jollakin tavoin pieneksi ja nöyräksi. — Koko perustunnelmani oli vaihtunut. Minusta oli hävinnyt kaikki itsekkyys, kaikki huonot ajatukset, jotka uinuvat erotiikan rajamailla pulpahtaakseen esiin jonkin erikoisen mielleyhtymän kautta.
Ja elämä on niin merkillisen arkipäiväistä. Sen pikkuseikat, jotka joutuvat esittämään symboolien osaa, ovat naurettavia. — Minun symboolini oli ainoastaan se, että jätin huoneeseeni valkeat hansikkaat ja kävelykepin. Ja niiden mukana riisuin itsestäni pois sen, mikä rakkaudessani oli teennäistä ja itsekästä. Kaikki nuo ajatukset, että etsin hänestä ainoastaan omaa tyydytystäni, — että olisi hauskaa valloittaa nainen, jota kaikki ihailivat, tyydyttää itserakkauttaan hänen kauttaan.