Kuinkas ei tuommoisesta sitten voisi ruveta sallimaan uskojaksi? Mutta kukas sen varmaan tietää, löytyykö joku vakuutus vai eikö?… Ja hyvin useinkin me pidämme vakuutuksena tunteiden petosta tai järjen erehdystä!!… Minä rakastan epäillä kaikkia; sellainen mielenlaatu ei kuitenkaan haittaa luonteen päättäväisyyttä; päin vastoin, mitä minuun tulee, käyn minä aina rohkeammin eteenpäin, kun en tiedä, mitä edestä löytyy. Eihän kuolemaa pahempaa koskaan tapahdu — eikä kuolemalta niin mihinkään pääse.
Palattuani linnoitukseen, kerroin Maksim Maksiimitshille kaikki, mitä minun kanssani oli tapahtunut ja mille olin ollut vieraana miehenä, sekä halusin tietää hänen mielipiteensä edeltämääräyksestä. Alussa hän ei ymmärtänyt tätä sanaa, mutta minä sen hänelle selitin, niin hyvin kuin voin, ja, silloin hän sanoi, pudistaen tarkoittavasti päätään:
— Kyllä, niinpä vainkin! Sepä se on temppu, joss' on monta mutkaa. Muutoinhan nämä aasialaiset hanat kyllä usein raksahtelevat, jos ovat huonosti voidellut, tahi ell'ei niitä hyvin paina sormella. Totta on, ett'en minäkään rakasta tsherkessiläisiä uurrepyssyjä, ne kun eivät ole meikäläiselle oikein sopivia: perä on niin lyhyt, että nenähän siinä paikalla palaa… Mutta miekathan heillä on semmoiset — että pois tieltä vain!
Sitten lisäsi hän, hiukan ajateltuaan:
— Säälihän on raukkaa… Mutta pirukos hänet riivasi yöllä päihtyneen kanssa puhumaan! Muutoinpa se jo taisi niin olla syntymästään sallittu!…
Enempää minä en voinut urkkia häneltä; hän ylipäänsä ei rakasta metafyysillisiä väittelyjä.