— En antaudu! vastasi kasakka.
— Pelkäähän tok' Jumalaa! ethän sinä ole mikään hiiden Tshetshentsi, vaan rehellinen kristitty. Niin, kun kerran synti sinut vietteli, minkäs sille saat: salliman kynsistä ei pääse mihinkään.
— Enkä antaudu! huusi kasakka vihaisesti, ja kuului, kuinka hana naksahteli hänen sitä jännittäessään.
— Mummu, hoi! sanoi jesauli ämmälle: — puhuttelepa poikaasi, ehkä sinua tottelee… Tämähän on vain Jumalan vihoittamista, ja herratkin tuossa jo kaksi tuntia ovat odottaneet.
Ämmä katsoi häneen terävästi ja pudisti päätään.
— Wasili Petroovitsh, sanoi jesauli, astuen majuorin luo: — ei hän antaudu — minä hänet tunnen; jos taas oven murtaa, niin monta miestä hän hengeltä ottaa. Ettekö ennen käske ampumaan hänet? luukussa on leveä rako.
Samassa pälkähti päähäni kummallinen ajatus. Samoin kuin Wuulitshille, juohtui mieleeni koettaa sallimaa.
— Vartokaa, sanoin minä majuorille: — minä otan hänet kiinni elävänä.
Käskettyäni jesaulin puhelemaan hänen kanssaan ja asetettuani ovelle kolme kasakkaa, joiden piti olla valmiit sitä murtamaan ja, merkin annettua, tulemaan avukseni, kiersin minä mökin ympäri ja menin kohtaloani määräävän ikkunan luo; sydämeni sykki kovasti.
— Vai, sinä kirottu! huusi jesauli: — mitä sinä meistä ilveilet, luuletko ehkä, ett'ei sinua voiteta? — Hän alkoi kolkuttaa oveen, minkä jaksoi; tirkistäen ra'osta, seurasin minä kasakan liikkeitä, joka ei odottanut hyökkäystä siltä taholta, — tempasin yht'äkkiä luukun ja syöksin suinpäin ikkunasta sisään. Laukaus kaikui aivan korvani juuressa, luoti repäisi olkaimen; mutta savu, joka täytti mökin, esti vastustajaani löytämästä miekkaa, joka oli hänen vieressään. Minä tartuin hänen käsiinsä; kasakat syöksähtivät sisään ja, vähän ajan kuluttaa, oli rikollinen jo sidottuna ja vartioittuna viety pois. Väki hajosi, ja upsierit onnittelivat minua — kylläpä jostakin.