Minä astuin heti neiti Maryn luo ja kutsuin hänet valssaamaan, käyttäen täkäläisten tapojen vapautta, jotka sallivat tanssia tuntemattoman kanssa.
Hän voi tuskin pidättää itseään hymyilemästä ja olla näyttämättä riemuaan; mutta, yhtä kaikki onnistui hänen jotenkin pian ottaa aivan välinpitämätön, jopa ankara muoto. Huolimattomasti laski hän kätensä olalleni, kallisti hiukan päätään — ja sitten sitä mentiin. Hekumallisempia ja nuorteampia vyötäisiä en ole ikäpäivinä nähnyt! Hänen raitis huokumisensa koski kasvoihini; kihara, joka valssin ryöpyessä oli siskoistaan irtautunut, lipueli toisinaan hehkuvalla poskellani… Minä tein kolme piiriä (hän valssaa ihmeen hyvin). Hän hengästyi, hänen silmänsä himmentyivät, tuskin voivat puoli-avonaiset huulensa kuiskata välttämättömän: merci, monsieur.
Muutamain minuuttien äänettömyyden perästä sanoin minä hänelle, ollen mitä nöyrimmän näköisenä:
— Olen kuullut, että minua, vaikka olen teille perin tuntematon, on jo kohdannut onnettomuus ansaita teidän epäsuosionne… että te olette pitäneet minua röyhkeänä… Lieneeköhän se oikein totta?
— Tahtoisitteko nyt sitten vahvistaa tämän luuloni? vastasi hän pilkallisella irmalla, joka, muutoin, hyvin sopii hänen muuttelehtaville kasvoilleen.
— Jos minussa on ollut röyhkeyttä teitä jossakin solvaisemaan, niin suvaitkaahan minulle vielä suurempi röyhkeys: pyytämään teiltä anteeksi… Ja, todellakin, tekisi minun hyvin mieleni näyttää teille toteen erehtyneenne siitä, mitä minuun tulee…
— Se on teille hyvin vaikea…
— Miksikä niin?
— Siksi, ett'ette te käy meillä, ja nämä tanssijaiset eivät, luultavasti, tule usein uudistumaan.
"Se merkitsee", arvelin minä, "että heidän ovensa ovat minulta iäksi suljetut".