EMMA. Mutta jos olisin jo avannut ja tutkinut sitä?
HOFFMANN. Emma! — Olisitkohan sinä — ei, se on mahdotointa. — Emma, sinä olet sairas.
EMMA. Minä olen terve.
HOFFMANN. Mutta kun minä sanon että sinä olet sairas, niin silloin sinä olet sairas!
EMMA. Ja kun minä sanon, että minä olen terve, niin silloin minä olen terve.
HOFFMANN. No mitä täältä sitte haet? Mene huoneesesi ja heti paikalla!
EMMA. Kyllä, kyllä, — mutta miksi niin ärtyisesti, isä?
RIIKKA (tulee). Herranen aika! Yhäkö sinä vieläkin olet tuossa aamu-nutussasi. Etkö sinä muista että siellä odotetaan.
HOFFMANN. No tulkoot sisälle vaan. En suinkaan minä heitä nutullani paranna. Menkää nyt molemmat täältä. (Emma ja Riikka pois). Minkähänlaisia sairaita sieltä nyt tulee? Monikin hakee lääkärin apua aivan turhasta — — ketä on tikku pistänyt varpaasen, — ketä neula sormeen, kuka taas epähuomiossa on niellyt veskunan kiven — — kuka mitäkin — — no niin, siitähän sitä tuloakin piisaa (ovelle kolkutetaan.). Astukaa sisälle!
SAARA HUMALISTO. Hyvää päivää herra tohtori! Odotin tuolla eteisessä varmaankin puoli tuntia. Niin, puoli tuutia ihan valehtelematta, — tuolla oven takana.