HOFFMANN. No, miltä kohden arvelette sen katkenneen?
KALLE SAVOLAINEN. Juur nilikasta, tahi siitä nilikan paikoilta.
HOFFMANN. Tietysti se heti ajettui.
KALLE SAVOLAINEN. No eihän sitä niin tiijä sannoo. — Eikä tuossa vielä niin mitää näkyvee ollut, mutta sempätähen mie juuri tänne, aikanasa — — —
HOFFMANN. No niin, no niin. Missä hän nyt on?
KALLE SAVOLAINEN. Tallissa neät.
HOFFMANN. Tallissa? Miks'ei asuinhuoneessa?
KALLE SAVOLAINEN. Häh! — Mittees työ? Milloinkas hevosia asuinhuoneessa pietään?
HOFFMANN. Kuinka? — Minä luulen että meistä on toinen tahi toinen hullu.
KALLE SAVOLAINEN. Sitä minnäin arvelen. Työ uottakin ollunna niin omituinen, jotta kyllä kai työ taijatte olla hullu, tai aina'in pian siksi taiatta tulla.