NEITI HOLMSTRÖM. Ei, ei niitäkään, vaan ai, ai!
HOFFMANN. Vaan — —
NEITI HOLMSTRÖM. — — tuota viisauden-hammasta ai, ai!
HOFFMANN. Vai viisauden-hammasta. Noh, lienee parasta että tempaamme sen pois.
NEITI HOLMSTRÖM. Niin kai lienee, — mutta jos te sentään ensin vähän tarkastaisitte — eiköhän tuota mitenkään voisi parantaa ilman pois ottamatta.
HOFFMANN (tarkastaa). Kerpuuki, kerpuuki. Sitä on vaikea parantaa, paras on, kun otetaan pois.
NEITI HOLMSTRÖM. Mutta se ottaa niin kipeää, ai ai!
HOFFMANN. Kyllä sen nyt noin ikä-ihminen kärsii.
NEITI HOLMSTRÖM. Ikä-ihminen? Olenko minä ikä-ihminen — — — parhaassa naima-ijässä. Sanokaas, herra tohtori, kuinka vanhan luulette minun olevan?
HOFFMANN. Minä siitä viis! Jos te olette naima-ijässä, tahi siitä alle, eli päälle, niin se ei koske minua. Minä tarkoitin, että te ette enään ole mikään lapsi, ja voitte siis helposti kestää yhden hampaan nyhtäykseu.