NEITI HOLMSTRÖM. Suokaa anteeksi, hammastautisen kanssa ei sovi leikkiä laskea.
HOFFMANN. Selittäkää sitte tarkemmin. Noh, mikä hammas se nyt temmataan?
NEITI HOLMSTRÖM. Tuo tuossa, tuo, — — mutta ettehän te vaan noilla?
— — — Nehän ovat tavalliset hohtimet.
HOFFMANN. No niin. Kyllä näillä hammas lähtee.
NEITI HOLMSTRÖM. Mutta eihän ne sovi suuhunkaan, ja voisittehan niillä vielä särkeä kalliit tekohampaani.
HOFFMANN. Ottakaa pois tekohampaat siksi aikaa.
NEITI HOLMSTRÖM. En ikänä! En millään ehdolla! Joku vielä näkisi ja saisi tietää minulla olevan tekohampaat! — En koskaan!
HOFFMANN. Kärsikää sitte hammastautia!
NEITI HOLMSTRÖM. Niin teenkin. Tuhat kertaa ennemmin kärsin hammastautia kuin ottaisin tekohampaat suustani. — Mutta kummallista — eihän minulla enään olekaan hammastautia, ei niitä enään kivistä ensinkään, — olisikohan ne säikähtäneet noita hohtimia? Kiitos parannuksesta herra tohtori — — mutta älkää vaan sanoko kellekään että minulla on tekohampaat.
HOFFMANN. Mitäpähän vaaraa tuosta sitte olisi?