HOFFMANN. Ohoh! Taitaa olla henki kysymyksessä.
TIKKANEN (taajaan nikottaen). Eipä paljon muutenkaan, hyvää päivää! Minulla on tämmöinen kauhea tauti, niinkuin itse kuulette. Toissa iltana jouduin muutamien ystävieni pariin ja taisin luullakseni olla hieman humalassa silloin, sekä mahdollisesti sitte kylmettyä. Eilen aamusta asti on tätä nikottamista kestänyt, Se jutkahuttelee niin pahasti tuolla sydämessä ja kurkussa. Kuulettehan te sen tohtori? Auttakaa nyt pian minua tästä, sillä jos tätä vielä huomiseen kestää niin silloin on sydän suussani, minä laudalla ja henkivakuutuyshtiö saa kärsiä 10,000 markan tappion. Mitä minun on tekeminen?
HOFFMANN. Miksi joitte itsenne humalaan?
TIKKANEN (yhä vaan nikottaen). Enhän minä juonut. — Ne toiset, nehän ne joivat mun humalaan, se tahtoo sanoa: juottivat mun humalaan.
HOFFMANN. Teillä itsellänne ei siis ole mitään päättämiskykyä. Teidän täytyy siis tanssia toisten pillien mukaan?
TIKKANEN. Ei suinkaan herra tohtori, ei, ei. Kyllä se oli minun omasta vapaasta tahdostani. En minä ollut sidottuna kenenkään talutusnuoraan, mutta — —
HOFFMANN. Oletteko voinut nukkua tuon taudin saatuanne.
TIKKANEN. En hetkeäkään, Siinähän sitä juur' ollaan. Tuo alituinen ruumiin hytkäys ja nykäys, tämä on aivan kauheata. Tohtori! minun pitää tästä pian päästä.
HOFFMANN. No niin, no, kunpahan nyt tutkitaan. (Rikkoselle). Ettekös tekään nyt voisi pidättää sitä aivastustanne edes hetkeksikään?
RIKKONEN (yhä vaan aivastellen). Se on mahdotointa.