HOFFMANN. On, varmasti polttavaa. Mutta senlaisessa taudissa ei senlaista auta katsoa. Kyllä ne ovat nyt viimeisetkin hiukset veljen päästä heltivät.
RIKKONEN. Parasta lienee tästä lähteä — — —
SUNDSTRÖM. Seis! Kukaan ei saa lähteä ulos. Tästä nousee ankara prosessi. Katsokaa tarkkaan kuinka tämä kaikki tapahtuu. Kuulitteko? Olettehan nähnyt kaikki? Minun viimeisetki hiukseni — pankaa se muistiin!
HOFFMANN. Minä olin pakoitettu niin tekemään, sillä muuten suu olisi ollut vaarassa.
SUNDSTRÖM. Voi, voi! Kuinka päätäni kirveltää. Sitä polttaa niin kauheasti. Auttakaa, — minä olen jo helvetin portilla.
HOFFMANN. Ei vielä, ei vielä, veli. Se on vaan lusikka-veden tavallinen ominaisuus. Kun se on aikansa polttanut, niin sitte lakkaa, jäljen kamalan se tosin jättää, mutta — — —
SUNDSTRÖM. Voi, voi, voi! Sitä olisi pitänyt vedellä laimentaa, ai, ai ai! Sitä kirveltää niin hirveästi. En minä luullut tässä näin pitkälle mentävän. Voi! oletteko te toiset täällä vielä? Ota veli hyvä pian tämä nyytti päästäni.
HOFFMANN. Mutta jos veljeä vielä haukotuttaa?
SUNDSTRÖM. Ei, — minä vakuutan. Ei ensinkään. Päätäni vaan polttaa niin kamalasti. Voi voi, — nyt se tulee kaljuakin kaljummaksi.
HOFFMANN. Koska haukotus on mennyt, niin päästetään pää pintehestä.