SUNDSTRÖM. Se on parasta, veli Hoffmann. Minä jo kadun että tämän kepposen kanssa näinkin pitkälle mentiin. Huh, huh — jaa, olettehan te toisetkin täällä vielä. Katsokaa nyt vieraan miehen puolesta jos minun päässäni on jotain kamalaa jälkeä. Voi, voi kun sitä polttaa.
HOFFMANN. Minä luulen että veljen haukotustauti muuttui pääntaudiksi. Miksikäs teidän toisten tauti muuttui? (Rikkoselle). No, miksi ette enään aivasta?
RIKKONEN. Siksi että minua ei haluta.
HOFFMANN (Tikkaselle). Entäs te? Mikäs teiltä nikottamisen vei?
TIKKANEN. Tunsin tuolla päässäni viisi luista sormea jotka jokseenkin pahasti sekaantuivat hiuksieni kanssa. Siitä syntyi kai jonkinlaista sähköä joka peloitti nikotuksen, vaan joka sen sijaan suussa pani hampaat toisiansa vasten kiristelemään.
HOFFMANN. Oiva lääke. (Neulaselle). Minä huomaan, ett'ei teitäkään enään naurata.
NEULANEN. Ei, eikä minua todellisesti äskenkään naurattanut, mutta kun ihmiset kertovat että te annatte senlaisia lääkkeitä, jotka saattavat nauramaan, niin päätin minä koettaa, jos myöskin voisitte naurusta parantaa. Hyvin se kävi. Vastapulverin annoitte naurupulverille ja saamani korvapuusti olkoon siitä maksuksi. Mutta nyt voitte maksaa kerrankin velkanne. Nyt minä vaadin maksun lisäaineista ja vaatteiden työpalkasta.
RIKKONEN. Äsken kiskoitte minua tarpeettomasti nenästä. Aivastuksen parannuksesta riittäköön maksuksi nenäni liikanainen puristus jota vieläkin kirvelee. Vaan sen sijaan on teidän nyt maksaminen tämä lasku, jonka olette meidän kauppahuoneesen velkaa.
TIKKANEN. Minua ei ole koskaan ennen nikottanut, mutta kun astuin tuon kynnyksen yli tähän huoueesen, niin se alkoi, — vaan oikeastaan se oli isäntäni käskystä, sillä teidän tämän vuotinen vuokranne on vielä maksamatta ja ennenkuin täältä lähden niin täytyy minulla olla rahat, ylössanomisen uhalla.
HOFFMANN. Senlaiset karhuamiset ja huomautukset eivät sovellu vastaanotto-tunnilla.