RIKKONEN. Kylläpä sen vielä maksatte, jos ei hyvällä niin pahalla.
(Pois).
HOFFMANN. Ha-ha! — No mitäs veli Sundström sanoo?
SUNDSTRÖM. Mitäpä minä sanon. Tuo hiiden lusikkavesi, sehän se taitaa tehdä lopun tästä elämästä.
HOFFMANN. Mikä lusikkavesi?
SUNDSTRÖM. Mikäkö? Se, jolla veli valeli mun päätäni. Voi, voi kuinka sitä kihelmöi.
HOFFMANN. Joutavia. Veli saa olla huoletta, ei se ollut lusikka-vettä, — mutta eihän se haukotus olisi muuten mennyt.
SUNDSTRÖM. Mitä? Eikö se ollutkaan lusikkavettä?
HOFFMANN. Puhdasta vettä, tuosta karahviinista, mutta minun täytyi sanoa sitä lusikkavedeksi, sillä eihän se haukotus muuten olisi pelästynyt.
SUNDSTRÖM. He, he, he! Totisesti, minun täytyy sanoa, että veli on viisas lääkäri; mutta onko se aivan varma, ett'ei se ollut lusikkavettä.
HOFFMANN. Varma totuus.