"Sitä on kuulunut, että täällä pannaan yhtä ja toista kurkusta alas minun poissa ollessani."
"Uskotko sinä juoruja?"
"Mitä tässä tiennee enää uskoa. Sen minä vaan tiedän, että raataa tässä saa ihan oietakseen, eikä suinkaan ole palsamia sellainen tieto kuin tämäkin. Kyllä ne viidenlaiset kahvileivät saisi vaihtaa reikäleipään."
Rinne ei voinut hillitä pistävää sävyä.
Mutta Annan mieli myöskin kuohahti.
"Vai niin! Nytkö jo aletaan laskea, mitä tämä syö? Joko nyt aletaan mitata kuin naudalle kukin annos. Hyvä! Mitataan vaan! Mutta tehdään se kummallakin puolella. Mihinkäs sinä niissä iltaistunnoissa panet markan toisensa jälkeen? Sitä ei taideta ottaa mihinkään huomioon. Minun varmaan pitäisi täällä kotona lasten kanssa kastaa leipää suolaveteen, jotta sinä saisit 'toverien' kanssa nahistella sokerileipiä."
Anna jatkoi ilkeästi. Hän oli viime aikoina niin kyllästynyt tähän yksitoikkoisuuteen, jotta ei voinut hillitä itseään. Eikä hän liioin halunnutkaan. Mikä velvollisuus hänellä siihen olisi?
Oli vähällä syntyä kiivas riita. Kummallekin tuntui oikeutetulta syytellä toistaan. Pitkin matkaa oli yhtä ja toista patoutunut mieleen ja nyt se pyrki purkautumaan.
Tätäpä ei ollut vielä ennen tapahtunut. Mutta Yrjö oli niin sydämistynyt Annan salaisesta toiminnasta.
Anna taasen luuli Yrjön tositeolla epäilevän häntä tuhlariksi ja huolimattomaksi.