Pietolan isäntä oli ollut oikeassa ennustaessaan, että siellä tulee joskus esille kysymys, missä on työsi tulos.
Ja nyt se tuli.
Mikä hölmö hän oli ollutkaan, kun ei seurannut silloin järkimiehen kehotusta ja ottanut häneltä palstatilaa. Vaikkapa siinä olisikin ollut alettava taasen melkein alusta, olisi hän kuitenkin näiden vuosien aikana kerjennyt sentään saada melkoisia aikaan. Antaisi nyt peltomuru perunoita ja leipää, ja maitoa saisi omasta navetasta. Olkoonpa, että hän siinä työssä olisi menettänyt terveytensä niin kuin tässäkin, ehkäpä siellä ei kuitenkaan tarvitsisi laskea jokaista tuntia, minkä oikoo työn runtelemaa ruumistaan.
Jaakko koetti käännähtää vuoteellaan, mutta kylläpä selän pakotus muistutti alallaan pysymisestä.
Mahtoikohan Anna-Kaisa päästä Kilpelään ja joutaisiko muori tänä päivänä tulemaan.
Kyllä hänen nyt pitäisi, sillä terveeksi tästä olisi päästävä jälleen.
Anna-Kaisa onnistuikin saamaan, ja uskollisesti käytti muori hyppysiensä taikavoimaa.
Mutta tällä kertaa oli kipu lujassa. Niin olivat perinpohjin jäähtyneet paikat. Parina päivänä koetti hän oikein uskollisesti, hieroi, minkä nahka kesti. Versyihän sellaisesta jo vähäisen, ja saattoi Jaakko nousta jo jalkeille. Yrittipä hän työhönkin kolmantena aamuna, mutta kesken päivin oli tultava takaisin.
Hän ei kärsinyt puristaa vuolinraudan kahvasta. Ja kun hän näytti reumatismin pöhistämiä sormiansa työtovereilleen, voi heistä useakin oman kokemuksensa perustuksella todistaa, että tuollaisilla käsillä oli aivan mahdoton puristaa työkalusta, niin kuin olikin.
Miten olikin nyt pakotus kuin vimmaan yltynyt? Se oli salassa tullut kai yhä pahemmaksi ja nyt purkautui tuolla tavalla. Se tuntui leviävän yli ruumiin.