"Näytäpä, mitä on kätkettynä vasempaan käteesi! Kas sillä tavalla!"
"Katsokaapa Eelin kulmakarvain röyhistystä! Silmätpä pullistuivat tapeille päässä ja puhaltelee hän kuin virtahepo."
"Tääll' ollaan, tääll' ollaan!" sanoi Eeliksi puhuteltu ja löi korttinsa esille.
Rinne ja Anna vetäysivät pois sekä astelivat takaisin leiripaikalle.
Annan sydän takoi kuin olisi pyrkinyt ulos rinnasta. Hän oli koko päivän salaisesti toivonut, että Elli jollakin tavalla joutuisi eroon heistä ja he saisivat olla kahden. Hänestä oli Yrjössä jotakin erikoista, joka niin erinomaisesti veti puoleensa. Mitä se oli, ei hän osannut selittää itsellensä. Yrjön seurassa hän ikään kuin riipoutui irti jokapäiväisestä rasituksesta. Se toi kuin virkeän tuulahduksen tullessaan. Ehkä hän oli aluksi ihaillut hänessä vallattomuutta, jota hänessä olikin tavallista enempi, mutta oli samassa kiintynyt muutenkin.
Niin, olipa hän jo itkaissutkin Yrjön takia muutamia kertoja.
Leirille saavuttua veti Yrjö hänet rohkeasti riippumattoon.
"Miksi sinun kätesi vapisevat?" kysyi Yrjö pitäen Annan kättä omassaan.
"Vapisevatko ne? Ei suinkaan", sanoi Anna hämillään.
Jossakin kappaleen matkan päässä kuului käsiharmonikan kiihkeä ääni. Soiteltiin päivän muotikappaletta, johon soittaja lisäsi monet mutkat ja koukut.