Lapsuuden vuodet olivat vierineet näin alituisessa uhrautuvaisuudessa ja hoitamisessa. Siinä sivussa hän oli käynyt kansakoulun, ja ne jäivätkin ainoiksi hetkiksi, milloin hän sai olla ikäistensä seurassa.
Aivan nuorena oli Juhokin saanut ruveta huolehtimaan perheen toimeentulosta. Ensi alussa hän oli tullut tehtaan konttoriin juoksupojaksi. Ja sepä olikin erinomainen onni, sillä pienetkin ansiot tarvittiin aivan tarkkaan. Isä ei ollut viime aikoina voinut paljoa lähettää merimatkoiltansa, ja kamalin tieto tuli Juhon juuri paikan saatua: isä oli sortunut kovassa myrskyssä mereen ja hukkunut.
Lasten mieliin oli jäänyt pysyväisesti kuva äidistä tuona hetkenä, jolloin surusanoma saapui. Hänen sokeat silmänsä olivat täyttyneet kyynelistä, ja hän oli epätoivoisesti huudahtanut: "Mihin me, poloset, nyt joudumme?"
Mutta tuona hetkenä oli Juho tuntenut kasvavansa mieheksi, johon äiti saisi luottaa.
Köyhyyttä ja puutetta he kuitenkin saivat kärsiä alkuvuosina, jolloin Juhon ansio oli vielä vähäinen. Menipä joskus useita päiviä, ettei ollut muuta syötävää kuin leipää ja suolaa. Mutta heillä oli onneksi oma katto pään päällä, ja kun vuokralaiset olivat rehellisiä ja maksoivat säännöllisesti, saivat he vuokrista suurimman osan niihin menoihin, joita talo aiheutti.
Kuitenkin oli kaikki paranemaan päin. Juho onnistui pääsemään koneosastolle harjoittelemaan sorvariksi, eikä kauvan viipynytkään, ennen kuin hän pääsi kappaletyöhön ja saattoi ansaita entistä enemmän.
Joku tyttönen otettiin kotiin äidin silmäksi, ja Liisa lähti syksyllä lyhyille liinavaateompelukursseille, alkaakseen suoranaisen ansiotyön kotona.
Kuinka hiljaista oli Haapalan lesken kodissa noina päivinä, jolloin lapset olivat työssä ja hän oli laskenut tyttösenkin ulos tai käymään kotonaan. Ei kuulunut muuta kuin sukkapuikkojen vienot kilahtelut. Vanha, nelikulmainen seinäkello, jonka isä oli tuonut mereltä, ja jonka taulun kehyksissä oli kuvattuna aava meri ja myrskyn käsissä tulitornia kohti pyrkivät purjelaivat, nakutti ummehtuneesti sängyn kohdalla seinällä, ja kissa kehräsi sängyn päällä. Katukin oli rauhallinen tällä kohdalla, sillä liike asemalle ja tavarasuojalle kulki toisia katuja. Joskus kuitenkin kolisivat ohi kuorma-ajurin rattaat, riensi joku katukäytävällä tai haukahti koiralauma pellolla.
Toisinaan pistäysi joku naapurin vaimo vieraisille, toi jonkun tiedon tullessaan, ja siinä he, ikätoverit, syventyivät muistelemaan kymmenien vuosien takaisia tapahtumia, jolloin Liisan äitikin oli vielä nuori, näkevä ja menevä.
"Liiaksikin", lisäsi hän. "Siitä syystä lienee ollut Jumalan tahto ottaa näkemisen lahja pois, että ihminen syventyisi näkemään omaa sisimpäänsä, sillä tällaisena siihen ihmisellä on aikaa."