"Mitä minä, heikko tyttö, voin sinulle antaa?"
"Paljonkin."
"Mitä esimerkiksi?"
"Enpä taida osata selittää, mitä tunnen. Minusta on vaan elämä muodostunut toisellaiseksi tultuani sinut tuntemaan. Meillähän on niin äärettömän paljon yhteisiä ajatuksia ja yhteisymmärrystä, että siitä riittää kaikiksi ajoiksi eikä ainoastaan niiksi, jolloin olemme yhdessä."
"Sellaista minäkin tunnen."
"Sitä pidän tärkeänä. Jos minun pitäisi ruveta määrittelemään, mitä sinulta saan, niin en osaisi paremmin sanoa kuin: suurta ystävyyttä."
"Sinä olet koko nuoruutesi aikana tottunut osottamaan sitä lähimmille omaisillesi, ja ne ovat pitäneet sinussa vireillä parhaimpia tunteitasi."
"Saattaapa olla osaltaan sekin syynä." Juho katsoi Katria. Kumpikin he ymmärsivät, mikä siihen oli todellisesti syynä.
"Kylläpä meidän kesämajamme on tallautunut ja huonossa siivossa", sanoi Katri, kun he kantamuksineen saapuivat perille. "Katsopas, kuinka nurmi on kuollutta, ja tuosta on oksakin katkennut!"
Hän asetti hattunsa pensaan siimekseen ja ryhtyi siivoamaan "kesähuvilaa" ja järjestämään kaikkea kuntoon. Hän hymyili onnellisena katsoessaan Juhoa, joka saapui risuja ja veden tuomia puita mukanansa.