"Ja miehet laskevat viikatteensa, naiset lyövät haravansa pystöön tai panevat luo'olle, ja niin kerääntyy suunnilleen yhtä aikaa koko niittyväki aamiaiselle."
"Kylläpä maistuu ruoka silloin."
"Maistuu. Mutta kesken ei se lopu, sillä hevoskuormittain on sitä tuotu. Kellarissa tuvan lattian alla, kivien takana seinän ulkopuolella ja pensastossa koivujen alla on emäntäpiialla loppumattomat varastot.
"Mutta kun on syönyt joukko, köllähtää se tunnin puolikkaaksi nurkkaan kasatuille vuodeheinille eli 'herkkumättäälle', niin kuin sitä nimittivät, tai pihalle. Jotkut nukahtavat. Naiset ovat löyhäyttäneet esiliinan silmilleen auringon ja hyönteisten suojaksi. Toiset miehistä juttelevat ja polttelevat piippujansa. Saattaapa myöskin joku muuttaa uutta viikatetta varteen tai laittaa piitä naisten haravaan.
"Ei kuitenkaan viivy kauvan ennen kuin taas lähdetään vahvistetuin voimin liikkeelle, ja heinä kaatuu, haravat heiluvat ja taivaalta paahtaa heinäkuun aurinko levitettyyn luokoon."
"Kuinka toisellaista se on kuin tehtaassa!"
"Mutta kohta keskipäivän ohi mentyä alkaa toinen touhu ja työ, eikä suinkaan siinä unteloiksi joudeta jäämään. On silloin jo kuivunut edellisen päivän heinä ja on nyt latoon korjattavassa kunnossa. Tuolla jo vetävät naiset luokoa kokoon molemmilta puolilta, joku jo taakkoja latoo. Miehet painavat hattunsa partaat niskaansa heinänkulmujen suojaksi sekä lähenevät taakkavitsoineen. Ja kohta keikkuu mesituoksuinen heinä voimakkailla hartioilla ja kulkee latoa kohden. Pian ilmestyy taakan viejä takaisin, ottaa tullessaan tukon heiniä käteensä, hieroo niitä kämmeniensä välissä, koetellakseen varmuudeksi vielä, ovatko ne kuivia. Mutta luo'on vierellä odottaa jo uusi kantamus valmiina ja taakan takana nuori nainen punottavin poskin. Siinä he sitoessaan kiinni taakkavitsaa vaihtavat jonkun sanan, hymyilevät — ja siinä hetkessä keikkuu heinäruko taasen ylhäällä ja kulkee latoa kohden. — Tätä kaikkea olen nähnyt pikkupoikasena, ja siitä lähtien on ollut kaihoni maalle."
"Kuka ei kaipaisi!"
"Tällaisina poutapäivinä kuin tämäkin, jolloin koko luonto on hurmaavan kauniina ympärillä, tuntuu raskaalta palata kaupunkiin."
"Miksi kerroitkaan! Minäkin ihan ikävöin."