* * * * *
Ehkä jonkun hihnan tai moottorin varassa oleva kone muutamiksi minuuteiksi, että saatiin loukkautunut pois korjatuksi ja uusi asetetuksi tilalle. Sillä jokaisessa tehtaan konttorissa oli pitkä luettelo niistä, jotka olivat käyneet pyytämässä, että heitäkin otettaisiin huomioon, kun ensi kerran paikka aukeaisi. Tarvitsi vaan antaa heille pieni vihjaus, ottaa vaan niistä, jotka joka päivä lakkiaan käsissään pyöritellen seisoivat konttorin oven suussa, ulos akkunasta järvelle kotia kohden kuin jäähyväissilmäykseksi tai lattiaan ja rahakaappiin arasti katsoen. Tarvitsi noin vaan arvostelevalla silmäyksellä mitata, sopiko hän siihen, mihin miestä tai naista tarvittiin. Heistä ei ollut puutetta. Heitä tuli jälellä olevien takaa painamina kuin paperipölkyt hiovaa kiveä vasten massatehtaiden makasiinihiomakoneissa.
* * * * *
Eräässä huoneessa työskenteli kolmisenkymmentä naista. Se oli suunnilleen parisenkymmentä metriä pitkä ja kolmekymmentä leveä, hyvin valaistu, sillä akkunat olivat koskelle päin. Heidän joukossaan oli elähtäneitä, jotka olivat täällä työskennelleet vuosikausia, ja nuoria tyttöjä, useat maaseudulta tulleita, jotka olivat lähteneet kaupunkiin työn etsintään ja päässeet tänne.
Heidän tehtävänsä oli lumppujen repiminen.
Työhuoneen seinät olivat rapatut ja valkaistut, suorat ja aivan tasaiset. Ei ainoatakaan syvennystä ollut muualla kuin ovien ja akkunain kohdalla. Lattia oli sementistä, katto samoin ja liittyi ilman minkäänlaista koristelistaa kohtisuoraan seinään. Huoneen mittasuhteet olivat sopimattomat. Se oli kuin suuri, umpinainen laatikko, jonka pohjalle oli ladottu pitkiä pöytiä poikkipäin, molemmin puolin keskellä olevaa käytävää. Missään kohdassa ei silmä oikein viihtynyt. Turhaan sai yksitoikkoiselta seinältä etsiä paikkaa, missä katse olisi voinut viivähtää. Se kilpistyi takaisin, alas, yksitoikkoisiin pöytiin, pystössä oleviin puukkoihin ja vaatekasoihin.
Lähellä koskenpuoleista seinää työskentelevät saattoivat vähän kurkottelemalla nähdä alhaalla kosken, johon melkein sillä kohdalla kaatui liika vesi ruskehtavana kaarena, pirstoutuen pisaroiksi ja syöksyen valkoisena ryöppynä kosken kiviin, sekä kosken toisella puolella olevan vasta istutetun puiston, jossa kesäisenä aikana jo näkyi vihreätä ja talvella huurretta, jonka pakkanen oli kosken kuohuista kiteyttänyt. Mutta etäämpänä olevat näkivät joen takaa rakennuksien ylikerroksia ja savupiippurykelmiä mustilla katoilla.
Huoneessa oli pölyä katosta lattiaan saakka. Se leijaili ilman käynnin mukana, virtasi ovien ja akkunain luona vedossa ja laskeusi paksuiksi kerroksiksi akkunalaudoille ja nurkkiin, missä vaan oli sellaista kohtaa, jossa ei mitään liikuteltu. Katonrajassa oleva sähkömylly veti sitä ulos. Ihmiset vetivät sitä keuhkoihinsa.
Jotkut olivat sitoneet suunsa eteen vaatteen, estääkseen pölyä tunkeutumasta suun kautta, tukkineet vanulla sieraimensa, mutta siitä huolimatta pääsi sitä menemään hengityselimiin. Ei ainoakaan työntekijöistä ollut yskimättä. Aina oli joku äänessä, toisinaan useampiakin. Heidän täytyi keskeyttää työnsä, puhdistaakseen itseään vieressä olevaan sylkyastiaan. Eräässä kupissa näkyi jo heleänpunainen veripilkku tummanharmaassa ysköksessä. "Jopa kaivautui Kreetaltakin punaväri esille!"
"Ann' tippua vaan! Vielä sitä riittää! Ja kun minä alan olla niin kuin mehuton kärpänen hämähäkin verkossa, niin onhan niitä toisia minun paikalleni. Meitähän löytyy repimään ryysyjä ja itseämme."