"Kuka sinun salakähmäisistä teoistasi vastaa? Sinulle kai se kuuluu.
Sehän se hännän kantaa, jolle se kasvanutkin on", sanoi Anna.
"Sinä tarkotat lastani, sinäkin?"
"Sinäpä sen sanoit."
Heta raivostui. Hän ei kärsinyt, että kukaan puhui lapsesta, josta ei kenenkään tarvinnut huolehtia, jonka takia hän huolehti enempi kuin itsensä. Hän syöksyi Annaa ja Elliä kohti kuin kiinni tarttuakseen.
"Katsokaa, katsokaa!" sanoivat ympärillä olijat. "Älä nyt sentään lennä suuhun!"
"Millä oikeudella sinä puhut minun lapsestani?" huusi Heta.
"Hoh! Sielläpä koko prinssi taitaa olla, josta ei saa sanoa halkastua sanaa."
"Sillä on ihmisen oikeudet niin kuin teillä jokaisella, eikä teillä kumpasellakaan ole oikeutta halventaa viatonta raukkaa. Jos sinullakin, maatiainen, on halua puskea, niin puske minua. Mutta katso sen verran eteesi, ettei vaan sinun äpäröistäsi tarvitse kenenkään ruveta huolta pitämään!"
"Lähempänä se mahdollisuus on sinua kuin meitä kumpaistakaan."
"Ei vähääkään. Näillä kynsilläni minä olen kyennyt ja kykenen vieläkin repimään ja raastamaan elatuksen hänelle ja itselleni, mutta se ei olekaan sanottu, kykenetkö sinä ja sinä, jos asiat niin päin menevät. Ja näillä kynsilläni minä myöskin kykenen repimään jokaista, joka sanoo halventavan sanan viattomasta lapsesta."