"Kristittyjen! Eipä nyt kristittyjä valita, kun Hetakin!" ivasi Elli.
"Ja sinä!"
Heta huiski kuin ummessa silmin puoleen ja toiseen. Riita vähän keskeytyi ja mieliala laimeni, kun työnjohtaja sattui tulemaan.
Mutta Heta oli päässyt alkuun eikä vähällä heittänyt. Hän oli tulehduksissa kuin olisi tehnyt työtä kolmenkymmenen asteen kuumuudessa. Otsanahka kiilsi, ja hiukset harrottivat hajallaan. Nyt hän jo raivosi kaikesta, kirosi viheliäisen työnsä, joka tappaa tekijänsä, juoksuttaa veren kuiviin, jättäen jäljelle kuivettuneen kuoren, kourallisen luita ja nahkaa. Hän sadatteli tehtailijoita, senkin möhömahoja ja iilimatoja, mestareita, tehtailijoiden kätyreitä ja koko työntekojärjestelmää. Hän pauhasi siihen saakka, kunnes tehtaan höyryvihellin ilmoitti aamurupeaman loppuneeksi, ja työväki riensi juoksujalkaa ruokaloihin ja kotiinsa.
II OSA
I.
Rautatieläisten huoneuston juhlasali oli valaistu kaikilla sähkövaloilla. Torviseitsikko soitteli nurkassa. Torvet rämähtelivät kivisessä huoneessa, pauhasivat marsseissa, ettei tahtonut ääntä kuulua. Noin puolisensataa henkeä oli huoneessa, Rinteen ja Annan tuttuja ja sukulaisia.
Oli ollut vähän erimielisyyttä, käytäisiinkö pappilassa vaiko oikeusvirastossa vihittämässä, mutta kun Anna ja hänen vanhempansa niin välttämättömästi halusivat papin pakinoille, niin oli Rinne vähitellen suostunut, sillä hänen mielestään nyt oli sama, kuka umpisolmun nykäisee, pappi vaiko tuomari.
Olivat siis käyneet kirkkoherran kansliassa, vannoneet ja polvistuneet, ja Rinne oli koko ajan ollut kapinoivalla mielellä.
Sitten he olivat ajaneet hääsaliin ystävien ja tuttavien piiriin, jotka heitä vastaan onnitellen kävivät.