"Samoin sinulle!" sanoi Anna.
Hän kiirehti järjestämään jotakin pöydällä, siirsi tuolia, käänsi lampun ruuvia. Rinne sytytti savukkeen ja kysyi:
"Onko sinulla ollut hauskaa tänä iltana?"
"On kyllä."
"Toivoisin sitä riittävänkin."
"Sitä minäkin."
"Etkö sinä sitten usko sitä?"
"Tietysti! Nyt kai sitä pitääkin uskoa." Lampun lasista nousi paksu savupatsas, ja Anna kiirehti pienentämään tulta.
Rinne huomasi, että Anna oli väsynyt. Eikähän se kumma ollutkaan, olihan oltu monta tuntia yhtämittaisessa humussa. Vähällä piti, ettei hän itsekin tuntenut raukeutta jäsenissään.
"Luulen, että lepo tekisi meille kummallekin hyvää", sanoi Rinne vihdoin. "Olemme niin uupuneita kumpikin, ettemme jaksa ajatellakaan mitään."