Kaupungin valtuustossa törmäsivät mielipiteet vastakkain. Työväenopiston johtokunta oli lähettänyt kirjelmän valtuustolle, ja siinä pyydettiin opiston vakinaiselle kannalle asettamista.
"Se on lakkautettava kerrassaan!" sanoi joku valtuuston jäsenistä. "Se tulee liian kalliiksi kunnalle. Meillä on menoja puoleen ja toiseen. Kunnallinen köyhäinhoito kasvaa vuosi vuodelta. Nyt sen saa jo laskea sadoissatuhansissa, niin kuin on nähty tänä iltana esitetystä vuosikertomuksesta ja seuraavalle vuodelle laaditusta kustannusarviosta. Kunnallisverot nousevat huimaavasti. Kohtahan me tässä saamme ahertaa pelkästään verojamme varten ja heittää kaiken sen mitä ruumiin ravintoon ja tarpeisiin kuuluu kokonaan syrjään. Tänne tulee kirjelmiä toinen toisensa jälkeen, ja kaikissa pyydetään rahaa, rahaa. Minun ymmärtääkseni meidän pitäisi sangen tarkasti harkita kenelle annetaan. — Onko työväenopisto kipeimmässä tarpeessa? Pyydän arvoisia herroja valtuusmiehiä aluksi kiinnittämään huomionsa kahteen asiaan vierekkäin: kunnalliseen köyhäinhoitoon ja tähän opistoasiaan. Leipää ja rahaa, vieläpä puita ja mitä muita anoneekaan köyhin osa kaupunkimme väestöstä. Kyllä kai lienee joukossa, ja on varmastikin, jotka apua tarvitsevat. Mutta tutkikaapa minkälaista on tämä apua nauttiva joukko: Ensinnäkin muualta tullutta. Tuskin he ovat olleet täällä sen verran, että ovat saaneet kotipaikkaoikeuden, ja silloin kohta heittäydytään kunnan niskoille. Ovatko nämä vanhuksia tai sairaita? Mitä työkuntoisinta väkeä, mutta niin läpi laiskaa ja halutonta. Kuka ei meistä tuntisi Keinäs-Mattia, Juho Kolkkista ja monta muuta! Miehet pulskia ja vereviä kuin komeimmat koko kansasta, mutta kunnan apua vetävät kuin vaivaiset. — Vielä näille iltaopistoa kunnan varoilla! Mitä sanoo tilasto työväenopistosta? Oletteko tutkineet sitä? Luentokauden alussa komeilee satalukuja osaaottavista. Entäs päiväkirjat? Muutamia kymmeniä istuu luennoilla, kourallinen harjoitusaineissa. Kallista lystiä! Ei meidän kannata kylvää rahaa joukolle, joka kylvön tallaa jalkoihinsa. — Mutta katsokaapa katunurkkia! Kuin nuijalla lyötynä seisoo siellä juuri tuota väestöä, jolle tässä nyt avustusta pyydetään, nojailee ja pönkittää siellä kulmataloja, niin että rakennuksien seinät ovat mustuneet hartioitten kihnutuksesta, puhuvat siinä sopimattomia sanoja ohikulkijoille, riitelevät ja räyhäävät, mekastavat ja tappelevat. Näille tässä vielä opistoa! En voi puoltaa opiston vakinaistuttamista, en edes minkään apurahan myöntämistä kolmivuotiskaudeksi."
"En voi olla samaa mieltä edellisen puhujan kanssa", sanoi seuraava esiintyjä. "Kaikki se on totta, mitä on huomautettu. Oppilasten lukumäärä ei vastaa toiveita. Mutta ymmärtääkseni meidän ei auta perustaminen mitään niiden varaan, jotka tuossa osassa kaupunkimme väestöä ovat aivan suuttumusta herättävästi kiusallisia. Olisi sangen mielenkiintoista tutkia, miksi he sellaisia ovat, mutta se ei nyt kuulune meille, enkä tiedä, millä tavalla se asiaan vaikuttaisi. Sen sijaan meidän on käännettävä huomio niihin, jotka opistoa ovat käyttäneet, ja heidän etuansa ajatellen asiat järjestettävä. Ymmärtääkseni ei ole käsiteltävä kevyesti työväestön opiskeluharrastuksia. Ajatellaanpa vähän tätä asiaa, kuinka raskaan työpäivän päätyttyä kuitenkin sentään verrattain moni rientää iltakaudeksi, yhdeksi tai pariksi tunniksi aivan omasta vapaasta tahdostaan kuulemaan sivistäviä luentoja tai muistelemaan harjoitusainetunneilla lapsena saamiansa ensimmäisiä alkeita opinteillä. Eikö se kuitenkin anna meille kuvaa tosi harrastuksesta? Kunnallisen elämämme keskuudessa ei sitä suinkaan ole pidettävä vähäisenä ilmiönä. Minä vaan pyydän palauttaa mieliin aikaisemmin tekemämme erehdykset, kuinka olemme vähäisen harkinnan perästä hyljänneet työtä tekevän luokan parhaimpien pyynnön, kun he anoivat kunnan apua, että saisivat kaupungin maalle perustaa n.s. omakotipalstoja. Me arkailimme myöntää heille rahalainaa. Ja mikä oli seurauksena? Velvollisuutensa kaikkein parhaiten tunteva väestö meni kaupungin rajan ulkopuolelle maaseurakuntaan ja perusti sinne esikaupunkeja niin kuin itse halusi. Ilman ohjausta on niistä muodostunut mitä hyvänsä, joiden elämään, järjestykseen ja yleensä siveellisyyteen ei kaupungin hallituksella ole mitään oikeutta sekaantua ja joista ei tietysti maaseurakuntakaan pidä huolta. Näin me olemme päästäneet heidät, ja jäljelle ovat jääneet huonoimmat, jotka elävät vaivaishoidon varassa niin kuin edellinen puhuja aivan oikein huomautti. Kenen syy? Meidän pitäisi tehtyjä erehdyksiä jollakin tavalla korjata eikä suinkaan tehdä uusia. Kun työväestössä ilmenee valistusharrastusta, olisi sitä kaupungin valtuustonkin kannatettava ja edistettävä. Niin kaukonäköisiä toki pitäisi olla. Kieltäydyttäköön jostakin muusta vähemmän tärkeästä, mutta tästä ei missään tapauksessa."
Molemmilla puolilla oli kannattajansa, eikä yksimielisyyteen voitu päästä. Opiston vakinaistuttaminen jätettiin tuonnemmaksi, mutta myönnettiin sille kuitenkin pyydetty avustus kolmivuotiskaudeksi.
* * * * *
Vaikka asiat eivät olleetkaan järjestyneet kaikkein parhaiten, oltiin työväestön piirissä kutakuinkin tyytyväisiä. Hyvähän oli näinkin.
Valtuuston kokous oli ollut perjantaina, ja lauvantain lehdissä oli painettuna selostus päätöksistä. Kun asia oli työväestöä erikoisesti koskeva, oli kirjeenvaihtaja ottanut osia eri puhujien lausunnoista, joten asian käsittely tuli lukijakunnalle selväksi.
Juho kiirehti kohta työstä päästyään Katrin luokse.
"Olet tietenkin lukenut?"
"Olenhan toki."