Veturihytissä oli ainoana kysymyksenä päästä läpi leikkauksesta. Erkki oli vielä suurentanut koneen tehoa, vaikka vesi olikin alkanut vähetä kattilasta. Höyrynpaine pysyi kuitenkin vielä entisellään.
Hänen neuvokkuuttaan yksinomaan nyt kysyttiin. Lämmittäjänkin oli vallannut epävarmuus. Koneen huimaava käynti nieli kovasti polttoaineita. Ei kauvan kestänyt ennenkuin pesä oli tyhjä ja vesikin alkoi vähetä. Kumpaa lisätä?
Erkki tunsi tien tarkemmin kuin lämmittäjä, joka väliaikaisena miehenä oli asetettu hänen toverikseen. Hän tiesi yksin kantavansa kaiken vastuun. Kun lämmittäjä yritti tarttua hiililapioon, sanoi hän vain lyhyesti: "Istu!"
Neljänneskilometrin matkalla oli höyrynpaine pysytettävä samana.
Jo kumahtelivat kiivaammat iskut junan etupäässä. Leikkauksen sivut laskeutuivat. Juna tuli metsään, joka tässä riensi avuksi, ehkäisten myrskyn voiman.
Nyt oli toimittava. Ei ainoakaan sekunti saanut luistaa ohi. Erkki vähensi höyryn menon, pani toisen syöttölaitoksen jälleen toimimaan ja auttoi lämmittäjää. Pian oli pesä kunnossa jälleen ja höyrynpaine nousemassa.
Lämmittäjän valtasi iloinen reippaus. Äskeinen alakuloisuus oli ohi.
"Niinhän se menee kuin messinkihöylällä!" sanoi hän.
"Mikäpäs estäisi. Mutta anna Pollelle evästä taasen vähän ajan kuluttua, sillä nuo tuolla jäljessä me tahdomme saattaa määräpaikkaansa tänä iltana, vaikka puukkoja sataisi. — Älä lataa tupakkaasi!"
Hän nykäisi savukkeen toverinsa suusta ja heitti pesään sanoen: