"Tämä se tepsii niinkuin Könni-Matin mälli Marttilan emännän hiivattomassa kaljassa. Heitäppäs kivihiiltä lisäksi, pari lapiollista kumpaankin poskipieleen sitä sinun 'hiivatinmoista' mujuasi, joka ampuu meitä vähän tuonnemmaksi!"
Oli kuin olisi vallattomuus tarttunut kaikkiin kolmeen, molempiin miehiin ja koneeseen. Pesä oli saanut annoksensa ja jälleen kiidettiin kuin leikkiä lyöden kohti leikkauksen toista osaa.
"Tämä vasta tanssia on!" sanoi lämmittäjä reippaasti.
"Vähintäänkin! onko sinulla, muuten, ketään, jonka luokse riennät, kun pääsemme perille?"
"Niin mitä?"
"Hemettiä, sellaista, joka vähän ruokkoaisi lunta hartioiltasi, kun saavut vihdoin…"
Samassa paiskautuivat kokonaiset kinokset yli koneen, ja miehet peittyivät höyrypilveen. Lunta satoi välikköön, jossa lämmittäjä seisoi moukaroiden suurimpia hiiliä pienemmiksi, satoi aina hytin lattialle saakka…
Kone taisteli raivostuneena. Sen pyörät tekivät vahvimmissa kinoksissa vaarallisia pyörähdyksiä, milloin ne eivät enää suoranaisesti ottaneet kiskoon kiinni. Yli savupiipun syöksähtivät lumiryöpyt toistensa jälkeen. Lumi kasautui jalkakäytävälle kattilan eteen ja molemmin puolin, kinostuen hytin seinää vastaan, peittäen akkunat. Kuumat osat kähisivät kuin kiukaassa ja koko veturi vapisi ja huojui äärettömässä ponnistuksessa.
"Mitähän jos joku kohta pettäisi?"
Se välähti mielessä salaman tavoin. Nyt oli luotettava koneen kestävyyteen, sillä ei vähimmässäkään määrässä auttanut luopua mistään. Se oli kuin taistelua elämästä ja kuolemasta.