Hän naurahti.
—Sekö nyt iski päähäsi?
—Sano, Agnes, eihän se ole totta? Voi, sano, sinä niin helpoittaisit mieltäni.
—Pikku raukka,—vai rasittaa se sinua kumminkin.
—Että saatoitkin narrata minua noin.
—Ei minun tosiaankaan olisi pitänyt sitä sinulle kertoa. Mutta minä arvelin, että jäljestäpäin se sinulle kuitenkin selviäisi. Vai kuinka? Eikö minun kalliit pukuni ja kaikki nämä koristeeni herättäneet sinussa mitään kummastusta? Mistä luulit minun saaneeni kaikki nämä rikkaudet?
—En luullut sinne enkä tänne.
—Voin vakuuttaa sinulle, etten niitä ainakaan työllä ole ansainnut, hän lausui kevyesti ja huolettomasti. Pietariin jos tulet joskus, niin saat hämmästyä asuntoani.
Tällä hetkellä häntä inhosin. Nousin ylös pöydästä, ja väistyin hänestä loitommaksi.
Olin katsovinani ikkunasta ulos, että pääsin häntä näkemästä.