Hän kummastui ja koetti irroittaa minua.
—Jopa nyt! Kuka uskoisi—
Rauhallisena ja viileänä hän vastasi tuskalliseen hellyyteeni.
—Elä ole lapsellinen. Pidänhän minä sinusta, kuinkas muuten.
—Onko se ihan totta, että pidät? Että rakastat niinkuin ennenkin? Ethän sinä velvollisuudesta vaan ole minulle uskollinen, Antti? Ethän? Eihän se ole pakosta?—Sano, jos olisit vapaa, jos saisit uudelleen valita, ottaisitko minut? Antti, vastaa rehellisesti, minuako vaan haluaisit omaksesi.
—Kuule, Liisi, tämä alkaa minua vaivata.
—Miksi et vastaa?
—Siksi, että kysymyksesi on niin peräti järjetön.
Hänen kylmyytensä loukkasi minua. Käteni laukenivat ja putosivat hervottomana alas. Minä käännyin pois, menin takaisin tuolilleni istumaan ja otin sanomalehden jälleen käteeni.
—Mikä sinulle on tullut, Liisi? Ethän ole milloinkaan ollut tuommoinen?