Hän hymyili ja nyökkäili minulle.
—Eikös niin Liisi?
—Jatkakaa te vaan matkaa. Mieluummin minä palaisin laivalla.
Antti tuntui olevan kahden vaiheella vieläkin. Katseli vuoroin minuun, vuoroin rantaan. Mutta näinhän sen: sisin halu hänellä oli jäämään sinne Agnesin kanssa, hän vaan ei ilennyt sitä haluaan seurata suoraan ja avonaisesti. Oli sen vuoksi vastustelevinaan. Ooh, minä ymmärsin hänet liiankin selvään.
—Jospa vielä käännyt sairaaksi?
—Ei, kyllä se menee ohitse … kun pääsen kotiin.
—Kyllä se menee ohitse—toisti Agneskin.
Antti ei enää vastustanut. Hän laski rantaan ja saattoi minut ylös laivalle.
—Voinko nyt olla levollinen? hän kysyi, kun oli saanut minulle mukavan istuinpaikan.
—Voit.