—Hänestä juuri. Ethän suutu?
—En suinkaan.
—Mitä sanoisit, jos näkisit hänet tässä jalkojeni juuressa?
—Mitäpäs minä—
En tahtonut päästä ääneen, kurkkuani kun niin kuristi.
—Jospa minä taivuttaisin hänet yhtäkaikki—?
Hän hymyili, katseli kattoon yhä, ja heilutteli jalkojaan.
Mutta vähitellen silmät taaskin raukenivat, jalat herkesivät heilumasta ja kasvoihin tuli jälleen tuo äskeinen kyllästynyt ja välinpitämätön ilme.
Tarkastin häntä syrjästä, ja odottelin hänen päätöstään polvillani matkalaukun luona.
—Otanko vaatteet ulos taas?