RIIKKA. Jumalan kiitos! Hän rauhoittuu.
ANNA LIISA. Niin, Jumalalle kiitos ja kunnia. Ja kiitos teille, äiti ja Johannes, siitä, että estitte minua uudesta synnistä. Nyt tahdon elää: minä olen löytänyt Jumalan. Kuulen hänen äänensä sielussani.
KORTESUO. Kaikki hyvin! Ei tarvitse meidän pelätä enää. Mutta nyt sinä saat mennä aittaan pukeutumaan, Anna Liisa. Kirkonmeno loppuu tuossa paikassa ja silloin ovat vieraat täällä.
RIIKKA. Pane parhain juhlapuku päällesi.
ANNA LIISA. Kyllä, äiti! Parhaimman juhlapuvun otan ylleni! Voi, kuinka nyt elämä on autuasta. Ja näin äkkiä se muuttui! Tuli aivan kuin päivännousu idästä.
KORTESUO. Niin, niin! Mutta mene nyt, että ehdit valmiiksi.
MIKKO. Yksi sana, Anna Liisa, ennenkuin lähdet.—Ethän sinä minua enää vihaa, niinkuin eilen väitit?
ANNA LIISA. En. En sinua vihaa, Mikko. En sinua, enkä ketään.
MIKKO. Kuulittekos—? Mitä sanoin minä?
KORTESUO. Elä viivyttele enää, Anna Liisa, vaan mene ja tule pian takaisin, juhlapuvussa ja iloisella mielellä.