PENTTINEN. Ulkopuolelta hampaiden. Niinhän ne tytöt aina. Sulhasista eivät muka ole välittävinään, vaikk'eivät muuta ajattelekaan kuin niitä. Ilman vaan ovat olevinaan. Ja sinäkin sitten otat kaikki todesta.
ROUVA PENTTINEN. Niin, kyllähän ne muut, mutta tämä meidän tyttö on ihan eri sorttia. Kehen hänestä lienee semmoinen tullutkin.
PENTTINEN. Vähäpä sinä tiedät, mamma parka. Tohtori Ruuperin kanssakin hän on ollut luistelemassa, vaikkei ole meille mitään puhunut.
ROUVA PENTTINEN. Ole nyt! Ihanko todella?
FANNY. Kuka kertoi?
PENTTINEN. Niin, ähä kutti, jokos tulit kiinni. Kukako kertoi? Ruuperi itse, kukas muu. Minä kun käskin häntä meille ja sanoin, että meillä on kaunis tytärkin, jota kannattaa käydä katsomassa—
FANNY. Herranen aika—niinkö pappa sanoi?
PENTTINEN. Niin hän siihen vastasi, että: kyllä tunnen neiti Penttisen, olen tavannut häntä luistinjäällä. Vai niin, sanoin minä, vai minun selkäni takana te riiailette—
FANNY. Voi, Jumala! Minä häpeän silmäni maalle!
PENTTINEN. Häpeät? Mitä pihkaa? Ei siinä häpeemistä ole.