Mutta äiti kävi niin huolestuneen näköiseksi.
»Taikka jos ottaisin sentään pienen voileivän.»
»Tee se, lapseni, niin vahvistut. Ja minä menen keittämään sinulle yhden munan.»
»Minulle myös, koska Hannallekin.» Jussi katsoi vakaalla vaatimuksella äitiin. »Koska Hannallekin.»
»Sinä olet terve, ethän sinä tarvitse. Ja näyttääpä sinua maittavan muukin ruoka. Syöhän ensin kaikki nuo perunat, jotka olet kuorinut talrikillesi.»
»Niin, Hannalle vaan aina, eikä minulle milloinkaan. En rupea syömään, enpäs rupea. Enkä mene kouluun.»
Jussi laski veitsen ja kahvelin päättäväisesti pöydälle eteensä. Otsa rypyssä, huulet pullollaan hän uhkaavana turrotti äitiin; hänelle oli muka tehty suurta vääryyttä.
Äiti oli totinen, mutta ei virkkanut sanaakaan. Otti tyhjän karotin pöydältä ja läksi kyökkiin.
»Kuinka sinä, Jussi, mammalle tuolla tavalla puhut», nuhteli Hanna äidin poissa ollessa.
»Mitäs minulle ei keitetä munaa?» Jussi puri hammasta ja oli hirmuisen vihainen.