»Onhan tämä hyvä», vastasi Hanna hiljaa.
»Muille ehkä, mutta ei Sassan morsiamelle. Etkös ole nähnyt, kuinka hänen sisarensa käy puettuna.»
»Eipä Hanna vielä olekaan hänen morsiamensa», muistutti äiti.
»Melkeinpä voi sanoa että on, koska illalla jo puhuimme kaikki valmiiksi. Annapas tuo papyrossipuntti tänne. Ja tikkuja kanssa. Sassa kertoi jo pari vuotta pitäneensä Hannaa silmällä.»
Hanna oli yhä polvillaan uunin ääressä, nojasi taaksepäin, tueten toisella kämmenellään lattiaan ja käänsi nyt kasvonsa isään. Hänen huulensa vapisivat, mutta silmissä oli vakava katse.
»Pappa, en minä Sassalle mene.»
»Et mene? Et mene Sassalle, rikkaalle Vaajasalon herralle?»
»En.»
Isä katsoi äitiin.
»Mikä tyttöä riivaa? Kreiviäkö hän odottaa?»